Satakunnan käräjäoikeus katsoi, että tuomittu surmasi aikoinaan paloittelumurhasta tuomitun Janne Hyvösen rajua väkivaltaa käyttäen Porin Laviassa toukokuussa.

Avaa kuvien katselu
Satakunnan käräjäoikeus langetti Lavian murhasta elinkautistuomion. Hänen asianajajansa Heikki Lampela kertoo, että tuomiosta tehdään valitus. Kuva: Katja Halinen / Yle
Laviassa toukokuussa tapahtuneesta henkirikoksesta elinkautiseen vankeuteen tuomittu Jaakko Bremer aikoo valittaa tuomiostaan.
Bremerin asianajajan Heikki Lampelan mukaan hänen päämiehensä on tyytymätön tuomioon. Lampela sanoo, että Bremer edelleenkin kiistää sytyttäneensä tulipaloa, joka aiheutti Janne Hyvösen kuoleman.
Hyvönen muistetaan paloittelumurhasta saamastaan elinkautistuomiosta 2000-luvun alkupuolella.
Satakunnan käräjäoikeus katsoi Bremerin kohdistaneen naapurissaan Lavian Teollisuustiellä asuneeseen Hyvöseen monenlaista raakaa väkivaltaa ja lopulta tuomittu sytytti Hyvösen palamaan. Kuolettavat vammat aiheutuivat juuri palosta. Henkirikos tapahtui toukokuun lopulla.
– Päämieheni sanoo, ettei ole aiheuttanut tulipaloa, josta hän itse sai teho-osastohoitoon johtaneita vammoja ja Hyvönen menehtyi. asianajaja Heikki Lampela toteaa.
Lampelan mukaan tyytymättömyys tuomioon on jo ilmoitettu oikeudelle.