Rebecca Immosella ei ollutkaan astma.
Rebecca Immosta, 27, riivaa poikkeuksellinen vaiva hiihtoladulla.
– Sanomme sitä kaverien kanssa ”itkuhengittämiseksi”, Vantaan hiihtoseuran urheilija kertoo.
Vaivan virallinen nimi on toiminnallinen äänihuulisalpaus.
– Se on vähän paniikin omaista ja muistuttaa hyperventilointia, Immonen kuvailee.
Äänihuulisalpaus vaikeuttaa hengittämistä – monesti fyysisen rasituksen aikana.
– Äänihuulet ovat henkitorven yläpuolella. Kun hengität, äänihuulten pitäisi laajentua mahdollisimman kauas toisistaan. Mutta jos on salpautumisongelmaa, ne supistuvat toisiaan kohti, Immonen sanoo.
Vaivaan ei ole parannuskeinoa eikä lääkehoitoa. Ongelmaa voi kuitenkin opetella hallitsemaan osittain esimerkiksi hengitysharjoituksilla.
Itse aiheutettua?
Immonen ehti miettiä monta syytä ongelmilleen. PASI LIESIMAA
Immosen toiminnallinen äänihuulisalpaus ilmeni hänen sairastettuaan koronan. Kukaan ei tiedä tarkkaan, oliko asioilla yhteyttä toisiinsa.
Aluksi hiihtäjällä epäiltiin astmaa, mutta astmalääkkeet eivät auttaneet.
Immonen myös pohti omassa päässään, oliko hän itse aiheuttanut ongelman itselleen.
– Kuvittelin, että jos kisa menee huonosti, hengitysongelma liittyy siihen, että olen jotenkin henkisesti pettynyt, ja sen takia alan hengittää oudosti.
Äänihuulten salpautuminen on luonnollisesti kiusallinen vaiva kestävyysurheilussa.
– Äänihuulet voivat provosoitua siitä, jos yrität hengittää kovemmin. Kun oikein haukkaa happea, se todennäköisesti pahenee.
– Jos olisin niin sanotusti ”normaali ihminen” ja minulla olisi tällainen ongelma, sitä ei välttämättä edes huomaisi.
Immonen on saapunut maaliin monta kertaa pettyneenä suoritukseensa. tomi mäkipää / aop
Viimeisenä oljenkortena Immonen voi hengittää ladulla nenän kautta.
– Se on tietysti haastavaa kilpailutilanteessa, jolloin nenähengitys ei oikein riitä.
Vaiva helpottaa heti rasituksen jälkeen.
– Toki tilanne pitää saada rauhoitettua. Jos joudut paniikkiin, salpautuminen voi pahentua.
”Sen näkee kyllä”
Immosen ystävien ja kilpakumppanien on helppo huomata, milloin hänen äänihuulensa salpautuvat.
– Sen kuulee ja näkee kyllä. Kuulostan siltä, että en saa kunnolla happea, hiihtäjä kuvailee.
– Joskus jotkut ovat aika huolissaan katsoneet vierestä, mitä tapahtuu.
Oletko kokenut häpeää asiasta?
– Enemmän olen hävennyt sitä, että olen tehnyt paskaa tulosta kisoissa.
100 puntaa avusta
Immonen ja Hanna Ray hiihtivät viime talvena pariviestiä yhdessä. jussi saarinen
Immonen on saanut apua vaivaansa lontoolaiselta klinikalta. Hän alkoi opetella erilaisia hengitystekniikoita.
– Harjoituksilla vahvistetaan oikeita hengityslihaksia ja treenataan oikeaa tekniikkaa. Kuvailisin sitä hengitysfysioterapiaksi.
Harjoitukset eivät ole helppoja.
– Hengityksen pitäisi olla spontaania, mutta jos harjoituksia alkaa miettiä liikaa, tilanne menee yleensä hetkellisesti huonommaksi.
Immonen oli valmis lähtemään jopa Yhdysvaltoihin ratkomaan ongelmaansa – maksoi mitä maksoi. Suomesta apua ei löytynyt.
Lontoosta hiihtäjä löysi kuitenkin etsimänsä. Hän kävi klinikalla kerran paikan päällä, ja on jatkanut tapaamisia sen jälkeen etänä.
– Olin aluksi vähän skeptinen, että miten hengitystä voidaan katsoa etänä, mutta se on ihan käsittämätöntä, miten hyvin he pystyvät siihen, Immonen ihmettelee.
Hintaa klinikkatapaamisille tulee 100 puntaa puolessa tunnissa. Summa vastaa noin 115 euroa.
Ulos tiimistä
Lahtelaishiihtäjä tähtää MM-kotikisoihin 2029. PASI LIESIMAA
Lahdessa asuva Immonen ei kuulu enää tällä kaudella Team Electrofitin valmennusryhmään.
– Se harmitti tosi paljon, kun en päässyt mukaan, mutta jälkikäteen ajatellen se saattoi olla hyväkin asia, hän tuumii.
– Olen harjoitellut omalla tavallani ja saanut tosi hyvät leirit tälle kaudelle. Lisäksi omilla leireillä pystyy muokkaamaan harjoittelua oman tuntemuksen mukaan. Jos jonain päivänä on sellainen olo, että kannattaa tehdä tehoharjoitus, voin myös tehdä sen.
Hiihtäjä tekee osittaista työviikkoa markkinointiassistenttina, eikä ole näin ollen joutunut karsimaan leirityksestään.
Immonen on leireillyt viime aikoina muun muassa Mallorcalla, Vuokatissa ja Rovaniemellä. Lisäksi hän on käynyt Saksan maajoukkueen kanssa Oberstdorfissa ja ex-tiiminsä Electrofitin kanssa Ramsaussa.
Tulevaisuuden haaveena Immosella siintävät Lahden MM-kotikisat 2029.
