Kun Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia viikon päästä vietetään, avautuu kaupungissa isoja, vuoden loppuun saakka jatkuvia näyttelyitä, kuten Fotografiska Tallinnan Kauppakortteli Pekurin toiseen kerrokseen tuoma Play-valokuvanäyttely ja Kiasman mediataiteen kokoelmasta kaupungintalolle kuratoitu Korvamato.
Kulttuurivuosi on käynnistymässä myös alueen gallerioissa, joilla on omat Oulu 2026 -ohjelmaan kuuluvat ja juuri tätä vuotta ajatellen rakennetut näyttelyohjelmistonsa.
Tämä kooste keskittyy erityisesti gallerioiden tammikuiseen näyttelytarjontaan, jossa nousee vahvana esille myös paikallisten taiteilijoiden panos. Suuremmista tuotannoista mukana on Oulun taidemuseossa avautuva saamelaisen kulttuurin näyttely.
Vieraslajeja, painolastikiviä ja viinibaarin ikkuna

Hanna Holopainen on rakentanut Galleria MABDin näyttelyynsä Painolastipuisto-nimeä kantavia pieniä visuaalisia kuvaelmia, joista tässä osa Puhelu Tokioon.
Kuva: Leena Kangas
Galleria MABD avaa vuotensa kahdella näyttelyllä. Varsinaisessa galleriassa Hanna Holopainen yhdistelee pieniä vesivärimaalauksia ja kuvittelemaan houkuttelevia esinekoosteita. Myös Toppilan entisen sataman alueelta löytyneillä painolastikivillä on tärkeä osansa Holopaisen teoksissa.
Tänä vuonna MABD luotsaa myös kaupungin pienintä galleriaa, Viinibaari Voxin ikkunassa avautunutta Vox Galleriaa, jonka tammikuun taiteilijana nähdään oululainen Marianne Kauppila.
Suomen Madeira (?). Hanna Holopaisen näyttely Galleria MABD:ssa Oulussa, Torikatu 4. Esillä 1.2.2026 saakka.
Marianne Kauppilan näyttely Vox Galleriassa Oulussa, Pakkahuoneenkatu 8. Esillä 31.1.2026 saakka.
Jämälankaa valokeilassa

Asematunnelin Ränni-galleriassa nähdään tammikuussa Ibsin Konstruktio. Teoksen valaisu on päällä päivittäin klo 14–02.
Kuva: Leena Kangas
Sekä kaupunkilaisia että kauttakulkijoita kellon ympäri ilahduttava Ränni-galleria käynnistää näyttelyvuotensa taiteilija Ibsin toteuttamalla installaatiolla, jonka materiaaleina ovat ylijäämälanka ja valo. Teoksen valaisu on päällä päivittäin klo 14–02.
Konstruktio. Ibsin installaatio Ränni-galleriassa Oulun asematunnelin näyttelyvitriinissä, Rautatienkatu 11. Esillä 30.1.2026 saakka.
Poltettu puu, porot ja ihmisen kuvat

Poltettu, hiiltynyt puu on Ilmari Mäenpään teosten keskeinen materiaali.
Kuva: Leena Kangas

Juha Saitajoen piirustuksia ja maalauksia on nähtävillä Galleria 33:ssa.
Kuva: Juha Saitajoki
Kahteen tilaan jakautuva Galleria 33 tarjoaa jälleen kaksi erilaista näyttelyä.
Gallerian Art and After -osassa Sofia Saaren ja Ilmari Mäenpään yhteisnäyttelyssä rinnastuvat Saaren Lapin maisemista ja mytologioista ammentavat teokset sekä Mäenpään hiiltyneet puut ja tuhkaa värisyttävät äänimaisemat.
Gallerian toisessa osassa Juha Saitajoki kehottaa katsomaan ihmistä näyttelyssään Ecce Homo.
Rakkauden resonanssi. Sofia Saaren ja Ilmari Mäenpään näyttely Galleria 33:ssa Oulussa, Hallituskatu 33. Esillä 25.1.2026 saakka.
Ecce Homo. Juha Saitajoen näyttely Galleria 33:ssa Oulussa, Hallituskatu 33. Esillä 1.2.2026 saakka.
Taiteilijapari luottaa yhteiseen prosessiin

Inka Hannulan ja Teemu Raudaskosken yhteismaalaus Pablon kissa on mukana taiteilijaparin näyttelyssä Valvegalleriassa.
Kuva: Leena Kangas
Tamperelaiset Inka Hannula ja Teemu Raudaskoski toteuttavat teoksensa yhtä aikaa samaa maalauspohjaa maalaten, toistensa maalausjälkeä jatkaen. Värikkäiden abstraktien maalausten lisäksi heidän näyttelyssään nähdään videoteoksia, joissa maalaukseen yhdistyy tanssi ja musiikki.
Kaikki lutviutuu. Inka Hannulan & Teemu Raudaskosken näyttely Valvegalleriassa Oulussa, Hallituskatu 7. Esillä 31.1.2026 saakka.
Työhuoneyhteisö matkaa kasarmilta keskustaan

Sakari Hintsala on yksi Neliö-galleriassa esittäytyvän K2 Taiteilijatalon työhuoneyhteisön taiteilijoista. Kuvassa Hintsalan maalaus Pathways.
Kuva: Leena Kangas

Taru-Carita Pullisen maalaus Nimetön (Kallo ja pilvet) K2 Taiteilijatalon näyttelyssä Neliö-galleriassa.
Kuva: Leena Kangas
K2 Taiteilijatalo Hiukkavaaran entisellä kasarmialueella on yksi Oulun keskeisistä työhuoneyhteisöistä tarjoten työtilat liki kolmellekymmenelle ammattitaiteilijalle. Nyt K2:n taiteilijoista neljätoista on rakentanut yhteisnäyttelyn Neliö-galleriaan. Mukana on maalauksia, grafiikkaa, valokuvaa, veistoksia ja installaatioita – monipuolinen otos ajankohtaisesta paikallisesta taiteesta.
K2 Extended – kasarmilta keskustaan. Hiukkavaaran K2 Taiteilijatalon taiteilijoiden näyttely Neliö-galleriassa Oulussa, Asemakatu 37. Esillä 1.2.2026 saakka.
Kylmästä lämpimään
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alkajaisiksi Kulttuurikiihdyttämö ry:n jäsentaiteilijat luovat Pikigalleriaan teoskokonaisuuden, joka tutkailee talven kaunista kylmyyttä ja sisältä kumpuavaa lämpöä. Esillä on perinteisiä taideteoksia, osallistavaa taidetta ja installaatioita sekä teos, jonka sisälle saa astua.
Arktinen Utopia. Teoskokonaisuus Pikigalleriassa Oulussa, Pikisaarentie 15 b1. Esillä 13.1.–31.1.2026.
Arkkitehtuuri etsii ratkaisuja ilmastonmuutokseen

Muotoilukeskus Protossa 16.1. avautuva Beyond Zero -näyttely esittelee ekologisesti kestävän rakentamisen tavoitteita ja haasteita.
Kuva: Form / Design Center
Ekologisesti kestävästä nykyarkkitehtuurista ja -rakentamisesta kertova Beyond Zero -näyttely avaa Muotoilukeskus Proton vuoden. Beyond Zero kutsuu pohtimaan, miten arkkitehtuuri ja rakennettu ympäristö voisivat muuttua kestävämmiksi.
Näyttely esittelee 17 erilaista Pohjoismaista ja Virosta valittua projektia, joista jokainen tarjoaa oman kunnianhimoisen näkökulmansa rakennusalan kestävyysmurrokseen.
Beyond Zero. Näyttely Muotoilukeskus Protossa Oulussa, Pikisaarentie 17. Esillä 16.1.–7.3.2026 saakka.
Visuaalinen tutkielma luonnontieteen tutkimuksesta

Luonnontutkija työssään. Kuva on osa Ville Rinteen Tieteen luonto -näyttelyä Aulagalleriassa.
Kuva: Ville Rinne
Ihmisen pyrkimys ymmärtää luontoa tieteellisen tutkimuksen kautta on lähtökohtana valokuvaaja Ville Rinteen Tieteen luonto -kokonaisuudelle.
Vuodesta 2016 lähtien Rinne on kuvannut luonnontieteelliseen tutkimukseen liittyviä asioita: tutkijoita, kenttätöitä, tutkimusaineistoja. Lisäksi hän on kerännyt muuta tutkimukseen liittyvää visuaalista materiaalia.
Tämän moninaisen aineiston pohjalta Rinne on rakentanut kokonaisuuden, joka sekin muistuttaa luonnontieteellistä tutkimusta.
Tieteen luonto. Ville Rinteen näyttely Aulagalleriassa Kulttuuritalo Valveella Oulussa, Hallituskatu 7. Esillä 16.1.–26.4.2026.
Selkärangattomien parissa

Taiteilijakollektiivi Nabbteeri tuo Photo North -galleriaan hyönteisten katoavan maailman.
Kuva: Nabbteeri
Venetsian biennaalin Pohjoismaiden paviljongissakin nähty taiteilijakollektiivi Nabbteeri tuo Photo North -galleriaan hyönteisten katoavan maailman. Kollektiivin Hauraat mutantit (2020–) on kasvava kokoelma löydettyjä hyönteisten jäänteitä, jotka diakehysten väliin koottuina levittäytyvät galleriaan monikanavaisina projektioina.
Kokonaisuuden kolkon kaunis estetiikka syrjäyttää ihmiskeskeisen ajattelun ja herättelee aistimaan ympärillä kuhisevaa elämää.
Hauraat mutantit. Taiteilijakollektiivi Nabbteerin näyttely Pohjoisen valokuvakeskuksen Photo North -galleriassa Oulussa, Hallituskatu 7. Esillä 16.1.–3.5.2026.
Saamelaisen taiteen suurnäyttely taidemuseossa

Charlotte Nielsenin teos Å hele (nro 3) on osa Eanangiella – Maan kieli -näyttelyä Oulun taidemuseossa 16.1. alkaen.
Kuva: Charlotte Nielsen
Oulun taidemuseon kokonaan haltuunsa ottava saamelaisen taiteen ja duodjin eli saamenkäsityön suurnäyttely tutustuttaa saamelaisen kulttuurin kirjoon.
Näyttelyyn osallistuu noin 70 taiteilijaa ja duojária Saamenmaalta. Koettavissa on sekä monimediaista nykytaidetta että taidehistoriallisia teoksia. Näyttelyyn liittyy myös runsas oheisohjelmisto.
Eanangiella – Maan kieli. Näyttely Oulun taidemuseossa, Kasarmintie 9. Esillä 16.1.–3.5.2026.