Matti Matikainen
Mirellasta on kuoriutunut varsinainen leijonaemo, mutta hänkin on kertonut kantaneensa monenlaisia tunteita tilanteesta: muun muassa häpeää ja epäonnistumista.
Missinä aikanaan tunnetuksi tullut ja huippukokki ilmoittivat viime helmikuussa somessa saavansa lapsen.
Vauva syntyi heinäkuussa, mutta perheidylli särkyi ennen kuin se ehti edes alkaa, sillä Mirella jäi vauvan kanssa kahdestaan vain noin viikko syntymän jälkeen.
Somessa olikin ihmetelty, ettei isää juuri näkynyt tuoreissa vauvaa koskevissa julkaisuissa.
Vuosi 2025
kotimaa
31.12.2025 18:00
Vauvabuumi! Nämä julkimot saivat perheenlisäystä 2025
Lukuisat suomalaisjulkkikset ovat lisääntyneet tänäkin vuonna.
Lopulta Teemu vahvisti eron olevan totta Instagramissa lokakuun alussa.
Mirella Merivirta ja Teemu Laurell erosivat lähes heti vauvan syntymän jälkeen kesällä 2025. Kuva loppuvuodesta 2024, kun kaikki oli vielä hyvin.
Timo Korhonen
Leijonaemo
Tämän jälkeen Mirellasta onkin kuoriutunut varsinainen leijonaemo somessa, näyttäen, että hän on pystynyt haastavassa tilanteessa toimimaan ilmeisen mainiosti.
Helppoa arki ei kuitenkaan ole ollut, kuten hän Iltalehdelle viime joulukuun alussa antamassaan haastattelussa kertoi.
Kokkisota-tähden ex-rakas Iltalehdessä:
kotimaa
2.12.2025 10:54
IL: Kokkisota-tähdestä eronneelta missikaunottarelta karu ulostulo
Mirella jäi vauvan kanssa yksin.
Mirella kertoi Iltalehden haastattelussa, että hänen pahin pelkonsa toteutui, kun hän jäi yksin vauvan kanssa. Hän on huomannut ottaneensa sekä äidin että isän roolin.
– En ole juridisesti yksinhuoltaja, mutta puhun itsestäni yksinhuoltajana, koska olen ihan yksin lapseni kanssa.
MIrella on kertonut olevansa käytännössä yksinhuoltaja.
Kai Joronen
Tunne epäonnistumisesta
Mirella sanoi pahimman pelkonsa toteutuneen jäädessään yksin Selen-vauvansa kanssa.
Tapaus herätti isoja tunteita: myös katkeruutta ja vihaa, Mirella mietti IL:lle.
Jäi pienen vauvan kanssa yksin
kotimaa
9.10.2025 10:32
Vauvan kanssa yksin jääneeltä Kokkisota-tähden ex-puolisolta sydäntäsärkevä ulostulo
Mirella kertoo saaneensa lohtua muun muassa tekoälystä.
Läsnä olivat myös häpeä sekä tunne epäonnistumisesta.
– Varmasti haemme sellaista meidän tyylistä tapaa toimia yhdessä vanhempina, koska tämä on niin tuore asia, Mirella ruoti IL:lle hänen ja Teemun vanhemmuutta.
MIrella on ottanut osaa myös Miss Suomi -kisaan.
Ari Lahti
”Yksi kipeimmistä asioista”
Aiemmin tällä viikolla Mirella teki Instagramissa julkaisun, joka oli kaikkea muuta kuin helppo.
Kuvissa Mirella seikkailee yhdessä rakkaan Bigi-koiransa kanssa.
Huomio kiinnittyy myös tekstiin kuvien yhteydessä.
Kokkisota-tähden ex-rakas
kotimaa
7.10.2025 12:35
Kokkisota-tähden ex-rakkaalta raju avautuminen erosta: ”Jäin tytön kanssa kahdestaan”
Mirella kertoo jääneensä yksin pian lapsen syntymän jälkeen.
– Kaikkea en ole kertonut tästä tilanteesta, vaikka rehellinen olen ollut.
Enkä oikeastaan edes tiedä, miten tämän sanoisi.
– Yksi kipeimmistä asioista on kuitenkin ollut tehdä tiukka päätös – luopua Bigistä. 💔Kun Bigi tuli minulle, tein päätöksen sitoutua häneen niin, että koira kulkisi kaikkialla mukana, ja tästä pidin kiinni.
”Oli pakko laittaa omat tunteet sivuun”
Mirella kertoo, että hän olikin Bigin kanssa erottamaton parivaljakko kuuden vuoden ajan.
Hän on kuitenkin päättänyt luopua koirastaan.
– Päätös teki ja yhä tekee kipeetä, mutta tässä kohtaa oli pakko laittaa omat tunteet sivuun ja ajatella tyttären ja Bigin parasta, niin paljon rakastan kumpaakin.
Huippukokki ja missirakas
kotimaa
7.10.2025 10:53
Huippukokki ja missirakas – shokkiero vauvavuonna!
Teemu ja Mirella saivat perheenlisäystä heinäkuussa. Nyt julkkispari on eronnut.
– Bigi asuu nyt minun veljelläni ja hänen puolisollaan (stadikoirasta tuli maalainen). Hän saa siellä rakkautta ja huomiota enemmän kuin itse pystyisin antamaan. Ikävä on kova, mutta tiedän, että Bigi on hyvässä paikassa. ❤️
”Meissä naisissa on joku ihme voima”
Lisäksi hän summaa tekstissään äitiyttä ja yksin jäämistä.
– Meissä naisissa on joku ihme voima, enkä tarkoita pelkästään omaa sisäistä voimaa, vaan myös sitä, miten suuri voima on, kun naiset yhdistävät voimansa.
Missikaunotar ja aviomies
kotimaa
30.9.2025 07:00
Missikaunotar ja aviomies: Shokkiero!
Kolmentoista vuoden suhde tuli päätökseen.
– En osaa edes kertoa, kuinka kiitollinen olen teille kaikille, jotka olette laittaneet viestiä. Anteeksi, etten kaikkeen ole yhä vastannut, mutta että tiedätte – kiitos. ❤️
Mirellan julkaisu on resonoinut, ja monet tutut sekä tuntemattomat ovat käyneet kommenteissa tsemppaamassa ja kiittelemässä häntä.