Texasissa kiellettiin Samsungia ja muita televisiovalmistajia keräämästä tai jakamasta tietoja. Huolena on, että tiedot päätyvät Kiinaan.

Texasissa huolestuttiin televisioiden tiedonkeruusta. Adobe Stock / AOP

Teknologiajätti Samsung sai Texasin osavaltiossa Yhdysvalloissa väliaikaisen kiellon kerätä televisionkatsojien ääni- ja kuvadataa. Yhtiötä kielletään myös siirtämästä tai myymästä tietoja eteenpäin. Asiasta kertoi Bleeping Computer.

Kielto on voimassa 19. tammikuuta asti, mutta voisi toimia ennakkotapauksena laajemmalle sääntelylle Yhdysvalloissa.

Samsung, kuten monet muutkin televisiovalmistajat, käyttävät televisioissaan automaattista sisällöntunnistamisteknologiaa (acr), jonka avulla televisio ottaa säännöllisin väliajoin kuvakaappauksia, tunnistaa sisältöä ja analysoi, mitä televisiosta katsotaan. Tätä käytetään muun muassa kohdennettuun mainontaan.

Texasin käräjäoikeuden mukaan Samsung kysyy lupaa tietojen keräämiseen harhaanjohtavasti ja epäselvästi. Käyttäjä voi hyväksyä ehdot yhdellä klikkauksella, mutta tämän jälkeen näkee sopimuksen yksityiskohtaiset tiedot, joiden läpikäyminen vaatii satoja klikkauksia.

– Yksityisyyttä koskevat valinnat eivät ole tosiasiallisia tai merkityksellisiä, käyttäjillä ei ole kohtuullista mahdollisuutta ymmärtää valvontajärjestelmän toimintamallia, ja järjestelmä on oletusarvoisesti rakennettu maksimoimaan henkilötietojen keräämisen, oikeuden päätöksessä kerrotaan.

Oikeuden mukaan ehdoissa ei myöskään ilmoiteta, kuinka paljon tietoja kerätään, miten niitä käytetään tai pääseekö Kiinan kommunistinen puolue tietoihin käsiksi. Samsung on eteläkorealainen teknologiavalmistaja.

Viime kuussa Texasin oikeus asetti samankaltaiset kiellot japanilaista Sonya, eteläkorealaista LG:tä sekä kiinalaisia Hisenseä ja TCL-merkkejä vastaan. Syynä olivat acr-teknologioiden lainvastainen käyttö sekä huolet siitä, että tietoja lähetettäisiin Kiinaan.