F-liigan lauantain kärkiottelu pelattiin Seinäjoella, jossa SPV kaatoi 970 katsojan riemuksi Classicin 8-6. Tapahtumarikasta iltaa värittivät kolme punaista korttia ja kotijoukkueen Juuso Keskisen viiden maalin näytös.
Peliveljet pohjusti kotivoittonsa avauserässä, jossa Aaro Tammiranta, Juuso Keskinen ja Konsta Haukkala latoivat taululle nopean kolmen maalin johdon. Edes Nico Salon kavennus ei herättänyt Classicia vaan Juuso Keskinen laukoi jo ennen erätaukoa hattutempun täyteen ja erälukemiksi 5-1. Ottelun puolivälissä nähtiin Keskisen neljäs maali ja päätöserän puolivälissä jo miehen viides, joka muutti ylivoimalla tilanteeksi 8-2. Classicin riskipeli kuudella tuotti Teemu Karppasen rangaistuslaukauskavennuksen, ja yhdeksän minuuttia ennen loppua tapahtui lisää. Nahistelu SPV:n päädyssä tuotti punaisen kortin Classicin Nico Salolle sekä SPV:n Konsta Haukkalalle ja Miika Latvalalle. Classic hyödynsi miesylivoimansa peräti kolmella kavennusmaalilla, mutta loppukiri hyytyi Oskari Heikkilän neljä minuuttia ennen loppua ottamaan kaksiminuuttiseen.
Lauantain toisessa ottelussa sävelet olivat selvemmät, kun OLS murjoi kotonaan sarjajumbo FBC Turkua 12-2. Vielä toisen erän alussa turkulaiset kavensivat tilanteeksi 2-1, mutta sitten OLS karkasi horisonttiin. Jo ennen toista taukoa Veeti Koivisto, Riku Ruonakangas, Aapo Rantaniemi, Aaro Haverinen ja Joona Karjula pöllyttivät vieraiden verkkoa muuttaen lukemiksi 7-1. Päätöserään OLS viihdytti kotiyleisöään vielä viidellä maalilla, joihin vieraat vastasivat vain Mikael Fredrikssonin alivoimakavennuksella. Aaro Haverinen (2+1) ja Roope Okkonen (0+3) olivat voittajien kolmen pisteen miehet.
Sarja jatkuu sunnuntaina otteluilla LASB–Nokian KrP, Classic–Oilers, Hawks–FBC Turku ja OLS–Nurmon Jymy.