Metsäyhtiön puukauppatarjous kertoi minulle, miten kaukana viherpesupuheet ja todelliset teot ovat toisistaan, Pirttimaa kirjoittaa.
Avaa kuvien katselu
Tuomo Pirttimaakirjailija
Olen muutamia vuosikymmeniä seurannut läheltä tyypillistä suomalaista metsätilaa. Se on perikunnan omistuksessa puolivälissä Suomea. Vanhan asumattoman päärakennuksen ympärillä on pellot ja niiden takana vajaa sata hehtaaria metsää. Kruununjalokivenä suoransutjakkaa mäntyä kasvava kaunis jäkäläkangas. Taaempana se notkahtaa ojitetuksi turvemaaksi, jossa varttuu lujasti kasvavaa sekametsää taimesta tukkipuuhun.
Astuin mukaan tilan metsäsuunnitteluun muutama vuosi sitten, kun paikallinen metsänhoitoyhdistys ehdotti perikunnalle kymmenen hehtaarin avohakkuuta, järeää maanmuokkausta ja kunnostusojitusta.
Totesin omistajille, että jos suostutte tähän, teistä ei järkyttymättä katso kukaan, mitä ukkinne metsille on tehty. Avohakkuun sijaan ehdotin yläharvennusta.
Jos suostutte tähän, teistä ei järkyttymättä katso kukaan, mitä ukkinne metsille on tehty.
Yläharvennuksessa hakataan järeintä puuta ja harvennetaan huonolaatuista. Kasvamaan jää iältään ja rakenteeltaan monipuolinen jatkuvan kasvatuksen metsä. Tilan metsien rakenne sopi tähän erinomaisesti.
Perusteluni kelpasivat, ja niin minusta tuli puolivahingossa tilan puukaupan suunnittelija.
Kun harvennus oli alkamassa, soitin hakkuukoneen kuskille tarkistaakseni, olemmeko samalla sivulla. Totesin meidän olevan. Kerroin vielä, että suometsän kuvioilla koivua ei tarvitse vihata, sitä voi vesitalouden vuoksi jopa säästellä. Ilahduin, kun kuski ymmärsi oitis, mistä puhun.
Minusta tuli puolivahingossa tilan puukaupan suunnittelija.
Hakkuun jälkeen metsäyhtiön ostaja kävi katsomassa lopputulosta ja kuulosti tyytyväiseltä. Puuta kertyi pinoon, euroja perikunnan tilille ja jäljelle jäävä metsä voi hyvin. Jäkäläkankaalle jäi nätti keski-ikäinen männikkö. Turvemailla monen ikäinen väljennetty puusto jatkoi kasvuaan sen sijaan, että olisi matkalla sellukattilaan. Hakkuu oli toteutettu järjellä ja taidolla.
Tällainen metsänhoito oli Suomen metsälaissa käytännössä kielletty vuoteen 2014 saakka. Sitä ennen yläharvennus oli kammoksuttua harsintaa ja metsän hävittämistä. Piirimetsälautakunnat valvoivat hakkuita ja tekivät aika ajoin jatkuvan kasvatuksen harjoittajista varoittavia esimerkkejä haastamalla käräjille ja äärimmillään avohakkaamalla metsät väkisin.
Äskettäin perikunnan sähköpostiin kilahti uusi puukauppatarjous. Asialla oli toinen suuri metsäyhtiö. Vedin syvään henkeä nähtyäni ehdotuksen.
Yhtiö tarjosi neljännesmiljoonan euron puukauppaa neljällekymmenelle hehtaarille. Avohakkuita ja alaharvennusta.
Ne muutama vuosi aikaisemmin yläharvennetut ja ammattilaistenkin ihailemat, riuskassa kasvussa olevat sekarakenteiset metsät olivat avohakattavien kuvioiden joukossa.
Vedin syvään henkeä nähtyäni ehdotuksen.
Tällä puukaupalla tilan jatkumo hyvästä ja tasaisesta metsänkäytöstä olisi tuhottu. Näistä metsistä koituisi omistajilleen pelkkiä kuluja seuraavan sukupolven ajan.
Puukauppa on käynyt poikkeuksellisen kuumana ja ympärilleen katsoessa voi nähdä tämänkaltaisten aggressiivisten tarjousten menevän läpi. Näillä hakkuilla tuhotaan suomalaisen metsänomistuksen ydintä, tasaisesti kasvavaa omaisuutta, joka maltilla hoidettuna voi tuottaa tuloa jokaiselle sukupolvelle.
Myyräntyö on helppoa, sillä suomalaisissa metsänomistajissa elää yhä lakiin kirjoitetun pakkohakkuun alistama sukupolvi. He pitävät metsänhoitoyhdistyksiä ja puun ostajia toteltavina auktoriteetteina. ”Kiireellisillä metsänhoitotöillä” metsänomistajat ovat peloteltavissa raakoihin kauppoihin.
Samaan aikaan meillä on koko ajan suurempi joukko metsästä ja metsätaloudesta tietämättömiä omistajia. Heille kertasumma ostotarjouksen viivan alla on vastustamaton houkutus, varsinkin jos se perustellaan vastuullisena metsän hoitamisena. Aikanaan käytettiin keppiä, nyt porkkanaa keskenkasvuisen puun haalimiseksi sellukattilaan.
Kiiltävälle paperille painetut mainoslehdet syöttävät ajatusta suuryhtiöistä metsänomistajan parhaana kaverina – ikään kuin nämä valvoisivat metsänomistajan etua.
Metsän omistamiseen kuuluu vallan lisäksi vastuuta. Metsänomistajat, ottakaa siksi selvää vaihtoehdoista. Muistakaa jatkuvapeitteisen metsänhoidon mahdollisuus. Metsienne, taloutenne, luonnon ja ilmaston etua ajattelette te, eivät teollisuudelle puuta hankkivat ostajat.
Tuomo Pirttimaa
Kirjoittaja on Kuusamossa asuva kirjailija, metsänomistaja ja metsäläinen.