Salatut elämät
Allerin arkisto
Salatut elämät -sarjan ja Rantabaari-sisarsarjan kulisseissa romanssit ovat roihuneet.
Salatut elämät -sarjassa on nähty monta ikonista tv-romanssia, mutta myös kulisseissa romantiikka on roihunnut.
Video: Tiesitkö nämä Salkkareiden tosielämän parit?
Yksi tunnetuimmista tosielämän pari lienee (omaa sukua ) ja .
Mikko on näytellyt vuodesta 2009 lähtien Jiri Viitamäkeä. Sara puolestaan on esittänyt Peppi Puolakkaa vuosien 2007–2019 välillä niin vakituisesti kuin satunnaisestikin.
Mikko Parikka
katso
20.11.2025 15:15
Mikko Parikka poistuu Salatut elämät -sarjasta – tässä syy
Salatut elämät -sarjasta tuttu Mikko Parikka keskittyy tärkeimpään.
– Minulla oli aggressiivinen väsytystaktiikka. Kun kerroin Saralle, että olen ihastunut häneen ja minulla on tunteita häntä kohtaan, Sara vain tokaisi, että ”se menee kyllä ohi”, Mikko kertoi ja jatkoi:
– En lannistunut siitä, eikä se mennyt ohi, vaan jatkoin yrittämistä. Jossain vaiheessa hänkin ilmeisesti lämpeni ajatukselle.
Mikko ja Sara Parikka Disney on Ice -show’n kutsuvierastilaisuudessa vuonna 2025.
Timo Korhonen
Pari on pitänyt yhtä vuodesta 2009 lähtien. Yhteen he muuttivat vuonna 2010 ja astelivat avioliittoon 2014. Parilla on neljä yhteistä lasta, kolme tytärtä ja yksi poika. Kuopus syntyi viime syksynä, jonka myötä Mikko jäi sarjasta isyysvapaalle joulukuussa.
– Kun palaan takaisin, ehdin olla töissä pari kuukautta, ja sitten meillä alkaa kesätauko. Olen melkein seitsemän kuukautta lapseni ensimmäisestä vuodesta himassa, mikä on ihan mahtavaa, Mikko kertoi Katsolle.
Mikko Parikka
katso
25.5.2025 07:15
Mikko Parikka meinasi jättää Salkkarit väliin – tässä syy
Suosikkinäyttelijä paljastaa, että oli hilkulla, ettei hän näyttelisi Salatut elämät -sarjassa.
Kahden ensimmäisen lapsen kohdalla Mikko ei pitänyt isyysvapaata, mutta työ sarjassa mahdollisti sen, että vapaa-aikaa jäi lapsillekin. Kolmannen lapsen kohdalla Mikko lähti Salkkareista ajatuksella, ettei enää palaisi. Toisin kävi, sillä hänet nähtiin jälleen Pihlajakadulla vuonna 2024.
Venla Savikuja ja Markku Pulli
muistetaan Heidi Aaltosen roolista Salatut elämät -sarjassa, jossa hän oli mukana vuodesta 2009 vuoteen 2015. puolestaan näytteli vielä vastaikään Joonatan Sievistä, näyttelijä poistui sarjasta syksyllä 2025.
kotimaa
25.5.2024 09:00
Salkkarit-tähti Markku Pulli haluaa 160-kiloiseksi mörssäriksi – tässä syy
Salkkarit-tähti lähettää terveisiä Markus Selinille.
Venlan ja Markun suhde syttyi, kun molemmat olivat Salkkareissa mukana. Pari piti suhteensa pitkään salassa. He muuttivat saman katon alle Espooseen, ja heillä oli yhteinen Mulan-niminen koira. Sittemmin pari erosi.
Venla Savikuja ja Markku Pulli vuodden 2012 James Bond Skyfall -elokuvan kutsuvierasensi-illassa.
Allerin arkisto
Vuonna 2017 Venla muutti opintojensa vuoksi Kööpenhaminaan, Tanskaan.
Markku poistui ensimmäisen kerran sarjasta vuonna 2015. Hän keskittyi opiskeluun ja oman Instagram-mainontaan keskittyvän yrityksensä pyörittämiseen. Hän oli mukana myös Big Brotherin julkkisversiossa vuonna 2021.
Salkkareiden jälkeen Venla on esiintynyt muun muassa Modernit miehet -sarjassa sekä Fitnesspäiväkirjat-realityssa. Sittemmin hän viihtynyt poissa julkisuudesta. Vuonna 2022 hän paljasti odottavansa esikoistaan islantilaisen näyttelijämiehensä, , kanssa. Pari sai lapsensa saman vuoden syyskuussa.
Salkkarit-tähti Venla
kotimaa
1.7.2025 19:00
Muistatko Salkkarit-tähti Venla Savikujan? Tältä hän näyttää nyt
Salkkarit-tähti ei ole ollut vuoteen aktiivinen somenakavallaan.
Kerttu Rissanen ja Sami Uotila
ja rakastuivat Salatut elämät -sarjan kulisseissa vuonna 2019.
Kerttu aloitti sarjassa vuonna 2014 ollessaan 17-vuotias. Hän näytteli Sanni Pohjosta vuoteen 2020 saakka. Kerttu työskentelee nykyisin hyvinvointivalmentajana.
Sami puolestaan näyttelee sarjassa Aki Nikkistä. Hän aloitti ohjelmassa vuonna 1999 ja poistui ensimmäisen kerran vuonna 2002, vieraili erikoisjaksossa vuonna 2009 ja palasi vuonna 2014.
Sami Uotila
katso
9.11.2025 06:15
Sami Uotila: Avoin tilitys erosta
Salatut elämät -sarjastakin tuttu näyttelijä avaa eron jälkeisiä tuntemuksiaan Mielten vuoro -avausjaksossa 9. marraskuuta.
Sami Uotila ja Kerttu Rissanen vuonna 2022.
ATTE KAJOVA
25 vuoden ikäerolla varustettu pari kihlautui vuonna 2022. Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa pari kertoi suhteestaan toimittaja . Kerttu oli ohjelman esitysaikaan 27-vuotias ja Sami 52-vuotias.
Sami kertoi jaksossa, että kun pariskunta tutustui suosikkisarjan studiolla, kesti hänellä pitkään uskoa, että Kerttu oli vakavissaan kiinnostunut. Kerttu vihjaili Samille, ettei ollut hetkeen käynyt viinillä, ja lopulta Sami uskaltautui pyytämään vastanäyttelijänsä lasilliselle. Viinillä menikin kokonainen viikonloppu.
Avautuu Salkkarit-vuosistaan
katso
20.12.2025 09:15
Kerttu Rissanen avautuu Salatut elämät -vuosistaan: ”Villiä elämää”
Kerttu Rissanen näytteli Salatuissa elämissä vuosina 2014–2020.
– Muistan, kun hahmomme käsikirjoitettiin yhteen ja mietin, mitä tästä tulee. Jännitti, sillä emme olleet vielä juuri jutelleet. Kaikki meni tosi kivasti. Olin hämmentynyt, kun huomasin, että hahmomme ihastuivat mutta samalla ihastuin itsekin, Kerttu kertoi Marialle.
Sittemmin eronnut pariskunta kertoi saaneensa vihaviestejä ikäerostaan. Sami kertoi ymmärtävänsä, jos yleisö yskäisee isosta ikäerosta, mutta vihaviestejä ei.
– Mutta, että joku alkaa lähettelemään vihaviestejä, että jos et seurustele oman ikäisten kanssa, niin viedään sinut saunan taakse ja kuohitaan sinulta pallit irti, Sami totesi.
Lähipiiri ei tuominnut, mutta moni ihmetteli, kun Kerttu kertoi suhteesta. Kerttu koki hieman loukkaavana sen, että häneltä varmisteltiin, että tietäähän Kerttu mitä tekee – aivan kuin hän ei osaisi pitää itsestään huolta.
Pari erosi kesällä 2024. Ennen eroaan Sami ja Kerttu ehtivät asua muutaman vuoden ajan samassa osoitteessa Kampissa, Helsingissä.
Kerttu Rissanen ja Hemmo Karja
näytteli Salkkareissa Janne Haukkalaa ja myöhemmin Rantabaarissa, Salkkareiden sisarsarjassa. Salkkareissa hahmo nähtiin ensi kertaa vuonna 2011 ja viimeistä kertaa vuonna 2019. Hän palasi hetkellisesti vielä keväällä 2020 päivittäisdraamaan.
Hemmo Karja vuonna 2020 Rantabaarin kuvauksissa.
Timo Korhonen
Muistatko Hemmo Karjan?
kotimaa
26.8.2025 16:30
Muistatko Salkkarit-tähti Hemmo Karjan? Hurja muodonmuutos!
Janne Haukkalaa näytellyt mies on pitänyt matalaa profiilia julkisuudessa.
Hemmo valmistui keväällä 2022 Aalto-yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi.
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar
palasi kuluvan vuoden tammikuussa Salatut elämät -sarjaan Alissa Nikkisen rooliin, jota hän näytteli vuosien 2015–2019 ajan. Alissa oli mukana myös Salkkareiden Rantabaari-sisarsarjassa, jossa myös näyttelemä hahmo Eemeli Lammasniemi esiintyy.
Salatut elämät
katso
2.1. 12:15
Salatut elämät: Näin Alissa Nikkinen palaa – varo juonipaljastuksia!
Johanna Puhakka palaa Salatut elämät -rooliinsa Alissa Nikkisenä.
Johanna vahvisti MTV:lle kesällä 2023 seurustelevansa Samuelin kanssa. Samuel ja Johanna tapasivat Rantabaarin kulisseissa.
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar kesällä 2024.
Timo Korhonen
Sittemmin Samuel muutti Johannan luokse Töölöön, Helsinkiin. Johanna ja Samuel saivat kaksoset kesällä 2024. Loppuvuodesta perhe muutti Töölöstä omakotitaloon.
kotimaa
27.7.2024 07:40
Johanna Puhakka synnytti kaksoset – suloinen julkaisu sulattaa sydämet
Johannasta ja hänen rakkaastaan Samuel Glassarista on nyt tullut kahden lapsen vanhempia.
Salatut elämät maanantaista torstaihin MTV3:lla ja MTV Katsomossa, seuraavan viikon jaksot perjantaisin MTV Katsomo+:ssa.
Rantabaari MTV Katsomo+:ssa.