Lohja|Henkilövahingoista ei ole toistaiseksi tietoa.
Omakotitalo ja samassa pihapiirissä ollut toinen rakennus paloivat sunnuntaiyönä lähes täysin Lohjalla. Jälkisammutustöiden arvioidaan kestävän kello 11 asti, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos kertoo.
Toisen palaneen rakennuksen arvioidaan olevan pihasauna. Naapuri teki ilmoituksen palosta hieman ennen kello kahta aamuyöllä.
Päivystävä palomestari Pasi Kääriäinen kertoo naapuruston olevan tiheästi asuttua aluetta. Naapureille palosta ei ole vaaraa, eikä savuhaittaa aiheudu.
Henkilövahingoista ei ole toistaiseksi tietoa. Tiedossa ei myöskään ole, oliko rakennuksessa ketään sisällä palon syttyessä, Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan.
Kääriäinen kertoo, että rakennukset ovat kärsineet mittavat vahingot.
”Pari seinää siellä on molemmista pystyssä, mutta kyllä voi sanoa, että täysin ovat tuhoutuneet.”
Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan molemmat rakennukset olivat täyden palon vaiheessa, kun pelastuslaitos saapui kohteeseen.
Poliisilla ei ole vielä tietoa palon syttymissyystä tai -kohdasta. Pelastuslaitoksen mukaan palo luultavasti levinnyt nopeasti.

Paikalla olleen avustajan kuvissa näkyy, että pihapiirissä on palanut myös auto. Kuva: Lassi Rinne

Talo paloi pahoin. Kuva: Lassi Rinne