Fiktiivisessä Kylmä kausi -sarjassa uppoudutaan hiihtomaajoukkueen synkkiin kulisseihin.


Kylmä kausi -sarjaa tähdittää Roosa Söderholm. NUMI NUMMELIN, Yle
Vuodenvaihteessa päivänvalon näki Ylen uusi kotimainen psykologinen trilleri Kylmä kausi. Fiktiivisessä sarjassa seurataan Suomen maajoukkuehiihtäjiä, joiden keskinäisessä kilpailussa ei kaihdeta keinoja.
Sarjauutuus on noussut nopeasti katsojien suosioon. Viime sunnuntaina Kylmän kauden ensimmäinen jakso keräsi TV1:llä lähes 330 000 katsojan keskikatsojamäärän.
Sarja on kerännyt katsojilta runsaasti kehuja muun muassa Facebookin puolella. Yksi Kylmän kauden ylistäjistä on omista luonto-ohjelmistaan tuttu toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola.
– Aivan hiivatin hyvä sarja! Ja siis muutenkin kuin vain hiihdon osalta, Peltola kirjoittaa Ylen julkisen Facebook-päivityksen kommentteihin.
Myös muut julkaisun kommentoijat ovat samoilla linjoilla.
– Kaikki katsottu, olipa koukuttava sarja.
– Ajattelin, että katson vain yhden jakson, mutta hups… tulikin katsottua kaikki. Suosittelen.
– Hienoa, että Yle on tehnyt tästä vähemmän julkisuudessa olleesta naishiihtäjien kurimuksesta oman, hienon ja raadollisen sarjan kaikkine ihmissuhteineen. Nyt on minunkin Yle-vero mennyt oikeaan paikkaan.
Mariaa näyttelevä Sannah Negergård nähtiin viime kesänä Ylellä esitetyssä Naapurin poika -sarjassa. NUMI NUMMELIN, Yle
Kylmän kauden päähenkilönä nähdään Roosa Söderholmin näyttelemä Anna. Huippuhiihtäjäksi pyrkivän Annan vuosien uurastus saa tyrmäyksen, kun hän menettää paikkansa maajoukkueessa. Luovuttamaan kykenemätön Anna taistelee itselleen valmennuspaikan pahimman kilpakumppaninsa Marian (Sannah Nedergård) rinnalla ja kääntää samalla selkänsä omalle valmentaja-aviomiehelleen.
Tänään TV1:llä nähdään sarjan toinen jakso. Anna ajaa itsensä äärirajoille kovien tulosten perässä. Samalla hän yrittää selvittää, mitä Marian entiselle kilpakumppanille Adalle tapahtui. Samaa pohtii media.
Kylmä kausi tänään TV1:llä kello 21.00 & Areenassa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.