Guardians of the Galaxy -tähti Pom Klementieff saapuu Suomen suurimman popkulttuuritapahtuman Arctic Lights Comic Conin vieraaksi toukokuussa, kertoo tapahtumanjärjestäjä tiedotteessaan.

Klementieff tunnetaan erityisesti näyttelyrooleistaan Avengers- ja Guardians of the Galaxy -elokuvissa. Hän on näytellyt myös Impossible – Dead Reckoning -elokuvan antagonistia.

Klementieff tekee elokuvissa usein stunttejaan itse ja on treenannut sitä varten monipuolisesti kamppailulajeja. Tapahtumassa tähden pääsee kohtaamaan nimmari- ja valokuvaussessioissa sekä Starlight Main Stagen Q & A -tilaisuuksissa.

Aiemmin tapahtuman tähtivieraiksi on julkistettu näyttelijä Sean Gunn sekä Tim Downie.

Gunn on näytelly muun muassa Gilmore Girls -sarjassa, Guardians of the Galaxy -elokuvissa sekä The Suicide Squad -elokuvassa. Downie puolestaan on nähty esimerkiksi sarjoissa Outlander, Good Omens ja Upstart Crow.

– Tapahtumassa tulee olemaan myös mittava line-up kansainvälisiä sarjakuvataiteilijoita. Julkistamme nimet heti vuoden vaihteen jälkeen, lupailee tapahtuman tuottaja Ida Kuningas.

Suomalaisista sisällöntuottajista ja vaikuttajista tullaan näkemään muun muassa ZoneVD, Paqpa sekä Leevi Ikävalko. Tapahtumassa tulee olemaan myös cosplayn Suomen mestaruuskilpailut, K-popin covertanssikilpailut sekä AMV-kilpailu.

Helsingin Messukeskuksessa 16.–17.5.2026 järjestettävä Arctic Lights Comic Con kokoaa yhteen pelien, cosplayn, sarjakuvien, animen, K-popin ja fanikulttuurin ystävät sekä elokuva- ja pelimaailman kansainväliset tähdet.

Helsingissä on aiemmin järjestetty Heroes Comic Con Finland -tapahtuma. Sen järjestäjä vetäytyi Suomesta, joten Messukeskus päätti perustaa oman pop-kulttuuritapahtumansa.

Lue lisää:

Gilmoren tytöt -tähti saapuu Helsingin Comic Coniin