Kuluttajariitalautakunta on antanut suosituksensa riidassa, joka alkoi käytetyn auton etuovien ja etulokasuojien korjaustarpeesta.

Kuluttaja osti oululaiselta autoliikkeeltä Pörhön Autoliike Oy:ltä vuoden 2017 Volkswagen Golfin huhtikuussa 2021.

Autolla oli ajettu tuolloin 50 000 kilometriä ja kaupat tehtiin 16 000 eurolla.

Kuluttaja havaitsi kesän alussa 2024, että auton kummankin etuoven saranapuolelle oli ilmestynyt ruostevaurioita. Ovet myös hankasivat etulokasuojissa kiinni olevia tiivisteitä, koska tiivisteet oli asennettu väärin ja liian korkealle.

Autolla oli ajettu havaintohetkellä 100 000 kilometriä.

Kyseessä oli tyyppivika, josta kuluttaja ei tiennyt autoa ostaessa ja josta autoliike ei kertonut hänelle kauppojen yhteydessä.

Kuluttaja vaihdatti autoon korjaamolla toisenlaiset tiivisteet ja maalautti ovet uudelleen. Myös peltiä piti korjata. Hintalapuksi tuli 930 euroa, ja tätä summaa kuluttaja myös vaati autoliikkeeltä hyvityksenä.

Autoliike Pörhön Autoliike Oy piti kuluttajan vaatimusta liiallisena ja kiisti sen.

Liike tarjosi sen sijaan sovintoesityksenä 200 euron hyvitystä.

Kuluttajariitalautakunta suosittaa puolestaan, että liike maksaa kuluttajalle 400 euroa korvauksena korjauskuluista.

”Lautakunta katsoo asiassa tulleen näytetyksi, että kaupan kohteen maalipinta on kulunut ennenaikaisesti, koska oven tiiviste oli ilmeisesti asennettu väärin”, lautakunta kertoo ratkaisuperusteluissa.

Kyse ei ole kuluttajan toiminnan tai tapaturman aiheuttamasta vauriosta, lautakunta arvioi.

Kuluttajansuojalain mukaan kaupan kohde on virheellinen ja autoliike on korvausvastuullinen, lautakunta linjaa.