Soutajan kotimatka on alkanut.


Jari Saario on matkalla kotiin. Inka Soveri
Merihädässä ollut soutaja Jari Saario on julkaissut Instagramissa uuden videon.
– Haluan pyytää anteeksi perheeltäni, yhteistyökumppaneilta ja ihan jokaiselta seuraajalta, mitä kaikkea olette varmasti kokeneet, kun ette ole tienneet, miten käy, Saario sanoo sunnuntai-iltapäivänä julkaistulla videolla.
Mies joutui merihätään Etelä-Atlantilla, kun hänen soutuveneensä vaurioitui ankarissa sääolosuhteissa. Cymona Eagle -alus pelasti Saarion varhain sunnuntaiaamuna. Miehen soutuvene jätettiin turvallisuussyistä nostamatta alukselle.
– Olosuhteisiin nähden olen hyvässä kunnossa, mutta erittäin pahoillani kaikesta, mitä on tapahtunut, Saario toteaa videolla.
Saario on nyt Cymona Eagle -aluksen kyydissä matkalla Kapkaupunkiin. Hän on saanut siellä tarvitsemaansa hoitoa ja on asianmukaisessa tarkkailussa.
Kapkaupungista herran matka jatkuu Suomeen.
– Käytännön järjestelyt ja aikataulut täsmentyvät viranomaisten kanssa tehtävässä yhteistyössä. Meripelastuslaitoksen arvion mukaan aluksen matka Kapkaupunkiin kestää noin viisi vuorokautta, Saarion Instagram-tilillä kerrotaan.
Saarion pitäisi siis saapua Kapkaupunkiin 16.1.
Saario aloitti yksinsoutunsa Etelä-Amerikan eteläkärjestä Kap Hornista 11. marraskuuta. Hänen oli määrä soutaa Atlantin yli Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin.
Yli 8 000 kilometrin souturetken oli tarkoitus kestää 3–4 kuukautta.
Jos Saarion tiedote ei näy laitteellasi, voit katsoa sen täältä.