Katri Lylynperän työhuumori on ollut koetuksella.
Uudet Suomen mestarit juhlivat Kuopiossa viikonloppuna, kun kolme neljästä kultamitalistista voitti SM-tasolla ensi kertaa henkilökohtaisilla matkoilla.
Poikkeus oli Katri Lylynperä, jonka tittelit vapaan sprintistä vuosilta 2019 ja 2022 saivat sunnuntaina kaverikseen perinteisen sprintin mestaruuden.
Kun Lylynperä oli saapumassa maaliin loppukilpailussa, hän katseli pari kertaa taakseen. Vuokatti Ski Teamin 32-vuotias hiihtäjä oli hieman hämmentynyt, että oli todella voittamassa.
Mestaruutta auttoi vastaansanomattomasti se, että kolme edellä olevaa hiihtäjää törmäilivät toisiinsa pitkän loppusuoran alussa. Kokenut urheilija harmittelee, ettei pystyisi muuten haastamaan paremmin, vaikka periaatteessa tuntuu jaksavan.
– Haasteena on ollut, ettei saa kauheasti itsestään irti. Ei ole tavallaan tuntunut pahalta, mutta hiihto näyttää pahalta eikä liiku.
– Ei ole minun hiihdolle ollut niin merkityksellistä, tuntuuko voimakkaalta vai eikö tunnu. Se ei ole välttämättä näkynyt vauhdissa millään tavalla.
Lylynperä on ollut pettynyt kauteensa. Sähäköiden hiihtojen erikoisnaisen päätähtäin oli perinteisen olympiasprintti, johon hänen näyttönsä eivät tältä kaudelta riitä.
Alkukauden tärkeimmät kilpailut, eli Rukan ja Trondheimin sprintit, kulkivat huonosti: Lylynperä hiihti karsintojen lisäksi vain yhden erähiihdon. Työhuumori on ollut koetuksella.
– Fokus on ollut siinä, että löytäisi jotain, että olisi edes kiva hiihtää. Tänään ehkä löytyi jotain semmoista.
Kontrasti on suuri verrattuna viime kauteen, joka latasi herkullisia odotuksia olympiatalveen. Lylynperä ehti esimerkiksi Rukan maailmancupissa sijalle seitsemän.
Vaikka Oberhofissa kisataan mc-sprintti ennen olympiavalintoja, Lylynperän nimi tuskin lukee 23. tammikuuta julkaistavassa joukkuelistassa. Hiihtäjä ei itsekään siihen usko.
– Olympialaiset on ihan selvä homma, että siihen tulee tauko.
Jatkuuko ura tämän kauden jälkeen?
– Sitä katsellaan sitten keväällä, että miten elämä kantaa.

Lylynperä on edustanut Suomea yksissä olympialaisissa ja neljissä aikuisten MM-kisoissa. Hänen paras suorituksensa on perinteisen sprintin kahdeksas sija Saksan Oberstdorfissa vuonna 2021. Kuva: Vesa Moilanen / IS