SVT:n ampumahiihtoasiantuntija Björn Ferry kummasteli, ettei tuomarineuvosto puuttunut tilanteeseen.

Avaa kuvien katselu
Emilien Jacquelin. Kuva: Pierre Teyssot/Action Plus/Shutterstock/All Over Press
Ranska sijoittui ampumahiihdon maailmancupin miesten viestikilpailussa toiseksi Oberhofissa sunnuntaina.
Ranskalaisnelikko Fabien Claude, Emilien Jacquelin, Quentin Fillon Maillet ja Eric Perrot jätti Ruotsin 1,2 sekunnin päähän toiseksi. Voiton vei Norja.
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n ampumahiihtoasiantuntija ja vuoden 2010 olympiavoittaja Björn Ferry kuitenkin huomasi kilpailun jälkeen epäkohdan, jonka olisi pitänyt pudottaa Ranska palkintokorokkeelta.
Ranskan toista osuutta vienyt Jacquelin oli vaikeuksissa makuupaikalla. Hän ampui kolme ensimmäistä laukausta ohi. Viides laukaus ei SVT:n videon mukaan lähtenyt piipusta.
Sitten ranskalainen käytti kaksi varapatruunaa ja säntäsi kiertämään sakkorinkiä, vaikka hänellä oli yhä yksi varapatruuna käyttämättä. Tauluja jäi pystyyn kaksi.
Ferry laskeskeli, että Jacquelin säästi kuutisen sekuntia, kun hän jätti yhden laukauksen välistä.
Sääntöjen mukaan kaikki varapatruunat on käytettävä, jos tauluja on pystyssä. Kukaan ei kuitenkaan tehnyt Ranskan suorituksesta protestia ajoissa.
Kansainvälisen ampumahiihtoliiton sääntöjen mukaan protesti on tehtävä 15 minuutin kuluessa kilpailun päättymisestä.
– Vaikka tilanteesta olisi kuvamateriaalia, se ei auta. Yksi tuomarineuvoston jäsen jopa kertoi minulle, ettei heitä kiinnosta katsoa kuvia nyt, kun 15 minuuttia on kulunut, SVT:n toimittaja Lotta Fahlberg kertoi Oberhofista.
Ferry kummasteli tuomarineuvoston toimintaa ja muistutti, että sai itse olympiapronssia 15 vuotta myöhässä viime syksynä, kun Venäjän joukkue diskattiin Vancouverin kisojen tuloslistoilta dopingrikkeen vuoksi.
Lajisääntöjen mukaan ampumatta jääneestä laukauksesta saa kahden minuutin aikasakon, jos tauluja on yhä pystyssä. Se olisi pudottanut Ranskan viestin kahdeksanneksi.
2.47,3 kärjelle taipunut Suomen joukkue oli yhdeksäs.
Miehet, viesti, 4 x 7,5 km
1. Norja 1.20.29,1 Frey, Dale, Uldal, Christiansen
2. Ranska + 2,6
3. Ruotsi + 3,8
4. Italia + 4,8
5. Saksa + 5,4
6. Tshekki + 25,5
7. USA + 1.49,1
8. Viro + 2.32,7
9. Suomi + 2.47,3 1 Invenius, Seppälä, Klemettinen, Hiidensalo
10. Puola + 2.55,2