Alueella on ollut levottomuuksia jo pitkään.
11.1. 23:16
Yhdelletoista huoltoasemalle tehtiin pommi- ja tuhopolttoiskuja Thaimaassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Asiasta uutisoi Bangkok Post.
Iskut tehtiin kolmen eteläisen maakunnan, Narathiwatin, Yalan ja Pattanin alueilla. Narathiwat ja Yala sijaitsevat Thaimaan Malesian-vastaisella rajalla, Pattani hieman pohjoisempana.
Ensitietojen perusteella kukaan ei loukkaantunut hyökkäyksissä, Bangkok Post kertoo.
Sunnuntaina viranomaiset julistivat toistaiseksi voimassa olevan ulkonaliikkumiskiellon Narathiwatin maakuntaan. Kielto on voimassa iltayhdeksän ja aamuviiden välillä.
Ulkonaliikkumiskieltoa saa thaimaalaislehden mukaan rikkoa vain tärkeistä syistä, ja tähän tulee hakea erityislupaa viranomaisilta.

Huoltoasema syttyi tuleen iskun seurauksena Narathiwatissa. Kuva: Royal Thai Armed Forces / Zuma / MVPhotos
Pommi-iskuista viisi tapahtui Narathiwatissa. Maakunnassa sijaitsee Thaimaan ja Malesian välisiä rajanylityspaikkoja, joiden turvatoimia on viranomaisten mukaan nyt kiristetty.
Iskujen tekijöitä ei ole tavoitettu. Heidän löytämisekseen on Bangkok Postin mukaan käynnissä mittava viranomaisoperaatio.
Pommi-iskut eivät ole tavattomia Thaimaan eteläosissa. Maan eteläisimmissä maakunnissa on nähty vakavia levottomuuksia jo parinkymmenen vuoden ajan.
Ulkoministeriön matkustustiedotteessa kehotetaan välttämään matkustamista Thaimaan eteläisiin maakuntiin. Maakunnissa on tiedotteen mukaan ollut voimassa poikkeustila jo vuodesta 2005 lähtien.
Alue ei ole suomalaisturistien suosiossa.