Repair.org julkisti vuoden 2026 Worst in Show -palkinnot, jotka nostavat esiin CES-messuilla esiteltyä teknologiaa. Tällä kertaa ei palkittu ansioista.
Tarkastelussa olivat tuotteet, joita pidetään haitallisena, tunkeilevana, ympäristölle kuormittavana tai vaikeasti korjattavana. Vuoden pahimmiksi nimettiin muun muassa mainoksia ja turhaa monimutkaisuutta lisäävä älyjääkaappi, valvontaa laajentava ovikellosysteemi, tietoturvasta avoimesti lipsuva älyjuoksumatto sekä kertakäyttöinen elektroninen tikkari, joka muuttuu nopeasti ongelmajätteeksi.
Tietosuoja: Amazon Ring AI
Tietosuojan Worst in Show -palkinto myönnettiin Amazon Ring AI:lle. Electronic Frontier Foundationin (EFF) toiminnanjohtaja Cindy Cohn totesi, että ovikellojärjestelmän uudet tekoälyominaisuudet laajentavat kuluttajien kyttäämisen laajuutta ennennäkemättömällä tavalla.
EFF nosti esiin muun muassa kasvojentunnistuksen ja sovellusekosysteemin, jossa on entistä tunkeilevampia toimintoja. Cohnin mukaan kuluttajilla on yhä vähemmän selkoa siitä, mihin data päätyy ja miten sitä käytetään.
Tietoturva: Merach UltraTread -juoksumatto
Tietoturvan Worst in Show -palkinto meni Merachin älyjuoksumatolle, joka tarjoaa keskustelevan tekoälyvalmentajan. Palkinnon luovutti Securepairsin perustaja ja Secure Resilient Future Foundationin puheenjohtaja Paul Roberts.
Roberts korosti, että verkkoon kytketyt sensorit ja kielimallit nostavat riskitasoa erityisesti silloin, kun laite kerää biometrisiä ja käyttäytymiseen liittyviä tietoja. Verkkoon liitetyille ja arkaluonteista dataa kerääville laitteille tämä ei Roberts’in mukaan ole hyväksyttävä lähtökohta.
Ympäristövaikutus: Lollipop Star
Ympäristöhaittojen palkinto myönnettiin Lollipop Star -tikkarille, joka sisältää elektroniikkaa ja välittää ääntä leukaluun värähtelyjen kautta. Tuotetta markkinoidaan sloganilla Musiikkia jonka voit maistaa.
Right to Repair -kampanjan johtaja Nathan Proctor huomautti, että CES on täynnä kertakäyttöisiä paristovimpaimia, vaikka niiden aiheuttamat ongelmat jätehuollossa ovat todellisia. Lollipop Star toimii enintään 60 minuuttia, ei ole ladattava ja se on kertakäyttöinen. Messuilla puretusta laitteesta löytyi kaiutin ja kaksi sisäänrakennettua paristoa, ja pian tuhansia vastaavia päätyy kaatopaikoille.
Korjattavuus: Samsung Family Hub -jääkaappi
Korjattavuuden Worst in Show -palkinto meni Samsungin Family Hub -älyjääkaapille. IFixitin perustaja Kyle Wiens kritisoi laitteen liiallisen teknistä monimutkaisuutta, joka lisää vikaantumisen todennäköisyyttä ilman todellista hyötyä kestävyyden tai huollettavuuden kannalta. Wiensin mukaan ääniohjattu ovenavaus, suuri kosketusnäyttö ja vahva ohjelmistoriippuvuus tekevät perinteisestä kodinkoneesta epäluotettavan.
Paskiintuminen: Bosch eBike Flow App
Tämän kategorian palkinto myönnettiin Boschille sen eBike Flow -sovelluksesta ja pyörän osien paritusjärjestelmästä. Palkinnon luovutti Cory Doctorow, EFF:n erityisneuvonantaja ja kirjailija.
Doctorow’n mukaan ohjelmistopohjainen lukitus, jossa moottorit ja akut sidotaan valtuutusjärjestelmään, voi muuttaa tavallisen huollon luvanvaraiseksi toimenpiteeksi.
”Kuka tällaista kaipasi?”: Bosch AI Barista
Boschin 800-sarjan Personal AI Barista nappasi palkinnon kategoriassa ”Kuka tällaista kaipasi?”. Consumer Reportsin teknologiapolitiikan johtaja Justin Brookman kritisoi ääniavustajien ja muiden ylimääräisten ominaisuuksien tuomista kahvinkeittimeen. Hän tiivisti, että harva oikeasti haluaa keskustella kahvinkeittimensä kanssa.
Yleisön valinta: Lepro Ami AI “Soulmate”
Yleisön valinta oli Lepro Ami -tekoälykumppani, joka herätti huomiota messuilla. Sitä markkinoitiin ”sielunkumppanina”. Vaikka laitteessa on fyysinen kameransuljin, moni koki ajatuksen jatkuvasti päällä olevasta, pöydällä seisovasta kamera-mikrofoni-laitteesta epämiellyttävänä.
Vuoden huonoin kokonaisuus: Samsung Family Hub
Kokonaisvoittajaksi nousi Samsungin Family Hub -jääkaappi. Ääniohjaus, herkät mekanismit, verkkoriippuvuus ja mainosrahoitteinen sisältö luovat uusia tapoja, joilla jääkaappi voi hajota, ärsyttää ja muuttua kalliiksi huoltaa.