Yhteenkuuluvuus on hieno tunne. Tajusin sen espoolaisessa lounasravintolassa, kirjoittaa toimittaja Suvi Kerttula.
Joululomalla ajauduin tuntemattoman pariskunnan kanssa nostalgiseen keskusteluun espoolaisen kauppakeskuksen lounasravintolassa.
Viereisessä pöydässä istui noin kahdeksankymppinen aviopari. En muista enää mistä juttu alkoi, mutta päädyimme muistelemaan kestävyysjuoksija Martti Vainion dopingkäryä Los Angelesissa vuonna 1984.
Olimme kaikki heränneet aamuyöstä katsomaan juoksua ja muistimme tv-selostajan kiihtymyksen. Mitä on tapahtunut, Martti Vainio ei ole lähtöviivalla!
Vainion dopingkohu oli voimakas sukupolvikokemus. Monet muutkin aikalaiset muistavat sen aamuyön dramaattisen hetken.
Toiselle ei tarvitse selittää mitään. Hän ymmärtää. Se on sukupolvikokemuksessa parasta.
Toinen kuuluu suunnilleen samaan sukupolveen, on syntynyt tiettynä ajanjaksona. Samat historialliset tai sosiaaliset kokemukset yhdistävät.
Monet sukupolvikokemukset ovat surullisia. Ne aloittavat uuden luvun ihmiskunnan historiassa. Kukaan ei pysty ennustamaan, mitä tapahtuneesta seuraa ja miten elämä jatkuu. World Trade Centerin terrori-isku, Kuuban kriisi. Pandemia, Saksojen yhdistyminen, 90-luvun lama.
Kapellimestari Esa-Pekka Salonen kertoi Anna-lehdessä, että kun ikää karttuu, jaetut sukupolvikokemukset ovat hänelle yhä tärkeämpiä.
Kun Los Angelesissa asuva kapellimestari käy Suomessa, hän viettää usein kollegoidensa Magnus Lindbergin tai Jukka-Pekka Sarasteen kanssa iltaa.
”Mitään ei tarvitse selittää. Yhtäkkiä joku mainitsee vanhan Spede Show’n, että muistatko sen, kun Simo menee rautakauppaan, ja kaikki muistavat, miten hyvä se oli”, Esa-Pekka Salonen kertoi Anna-lehdessä.
Yhä sekavammaksi käyvässä maailmassa on lohdullista, että toinen ymmärtää.
Yhteenkuuluvuus on hieno tunne.
Sukupolvikokemus voi myös olla hyvin pieni ja arkinen. 1970-luvulla syntyneet muistavat c-kasetit, puhelinkopit, korvalappustereot tai Syksyn Sävelen. Edellisiin sukupolviin verrattuna elämä oli jo paljon materialistisempaa.
Voimakkaimmillaan sukupolvikokemukset muuttavat arvoja ja persoonaa.
1900-luvun alussa syntyneille keskeisiä avainkokemuksia olivat talvi- ja jatkosota, köyhyys ja evakkoon lähteminen.
Z-sukupolveen kuuluvat, vuosina 1997–2012 syntyneet, ovat jo ihan eri pakasta. He ovat ensimmäinen sukupolvi, joka ei ole elänyt ilman internetiä.
Jää nähtäväksi, miten some muuttaa sukupolvikokemuksia. Pirstaloituneen median aikana kaikki asiat eivät ole enää samalla lailla yhteisiä kuin yhtenäiskulttuurin aikana.
Mitkä voisivat olla tämän ajan sukupolvikokemuksia, joita muistellaan myöhemmin?
Sosiaalisen median räjähdysmäinen kasvu ja vihapuheen yleistyminen varmasti kuuluvat niihin.
Onneksi kaikki ei kuitenkaan muutu. Vaikka maailma ympärillä myrskyää, jotain aina pysyy.
Kuten tarve ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.
Yhteenkuuluvuus on hieno tunne. Tajusin sen espoolaisessa lounasravintolassa.