Vuoden 2024 The Fall Guy ehti olla Suomessa Netflixin katsotuin noin viikon päivät, mutta nyt valta on vaihtunut TOP 10 -listalla.
Viikonlopun aikana Netflixin katsotuimmaksi elokuvaksi nousi tuore romanttinen komedia Lomalla kaikki on toisin (People We Mee on Vacation), joka pohjautuu Emily Henryn samaa nimeä kantavaan romaaniin.
Netflixin uutuuselokuvan juoni ei voisi juuri kaavamaisemmalta kuulostaa:
”Poppy on vapaa sielu, Alex tarkka suunnittelija. Yhteisten kesälomamatkojen myötä luonteiltaan vastakohtaiset ystävät alkavat pohtia, sopisivatko he yhteen myös rakkaudessa.”
Synopsis ei herätä minkäänlaista halua katsoa Brett Haleyn ohjaamaa elokuvaa, mutta yllättäen Lomalla kaikki on toisin on saanut pääsääntöisesti positiivisen vastaanoton.
Rotten Tomatoesissa elokuvan tuoreusasteet ovat molemmin puolin noin 80 prosentin pinnassa, ja IMDb:ssa arvosana on nyt ihan kelvollinen 6,9/10.
Tokkopa Lomalla kaikki on toisin mikään ihmiskunnan historian kulkusuunnan kääntävä tuleva merkkiteos on, mutta jos vaikka puoliso haluaa sen katsoa yhteisen elokuvaillan merkeissä, ei asiasta ainakaan näillä näytöillä kannatta saada tuntikausien itkupotkuraivaria.
Netflixin elokuvapuolen koko TOP 10 näyttää maanantaiaamun valjetessa tältä:
- Lomalla kaikki on toisin
- Kerro minulle jotain hyvää
- The Fall Guy
- Monster Hunter
- Hot Pursuit
- Wake Up Dead Man
- Kauhujen terapeutti
- Blondin kosto
- Madagascar
- Tarot