Hugo Alnefeltin sairaalareissu ei kestänyt kauan.
Helsingin IFK:n ruotsalaisvahti Hugo Alnefelt välttyi pahemmilta vammoilta perjantain loukkaantumisessaan.
HIFK:n viestintäpäällikkö Kim Salin kertoo, että Alnefelt pääsi sairaalasta kotiin pian pelin jälkeen jo lauantain vastaisena yönä.
– Ei ole mitään isompaa. Selvittiin säikähdyksellä. Tilanne oli dramaattisemman näköinen kuin mitä todella kävi. Totta kai tuollaiset niska- ja selkähommat otetaan todella varovasti, Salin kertoo.
Vielä ei kuitenkaan ole täysin tiedossa, onko Alnefelt HIFK:n käytössä heti tällä viikolla.
– Vielä otetaan yhdet kuvat, ja sitten selviää tarkemmin. Mutta mitään isompaa ei ollut.
Alnefelt loukkaantui pelottavan näköisesti perjantaina, kun maalille rynnistäneen Ilveksen Teemu Engbergin jalka osui häntä päähän.
24-vuotias ruotsalainen rojahti jäähän, jossa hän makasi lähes liikkumattomana useamman minuutin ajan. Lopulta Alnefelt kuljetettiin paareilla pois kaukalosta ja suoraan ambulanssilla sairaalaan.

Alnefeltin kerrotaan selvinneen säikähdyksellä. Kuva: Jussi Eskola
Kun Alnefelt palaa takaisin terveiden kirjoihin, HIFK:lla lienee edessään tälle kaudelle poikkeuksellinen tilanne. Kaikki sen neljä maalivahtia voivat nimittäin olla yhtä aikaa pelikunnossa.
Lauantaina Ilvestä vastaan HIFK:n maalilla torjui Niko Hovinen. Kokoonpanoon kakkosvahdiksi ensi kertaa sitten syyskuisen loukkaantumisensa palasi Paavo Kohonen.
Perjantaina Alnefeltin loukkaantumisen jälkeen tolppien välissä loistanut Rastislav Elias puuttui lauantaina kokoonpanosta sairastumisen takia, joten hänenkään poissaolonsa ei pitäisi olla pitkä.