Asuntolainojen korot nousivat marraskuussa.


Käännettä odotellessa. Asuntolainakanta ei kääntynyt merkittävään nousuun vieläkään. Antti Mannermaa
Suomalaiset nostivat marraskuussa 2025 uusia asuntolainoja edelleen vähemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana, kertovat Suomen Pankin tuoreet luvut.
Kotitaloudet nostivat marraskuussa uusia asuntolainoja 1,2 miljardin euron edestä, mikä on 108 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2024 marraskuussa. Se on myös vähemmän kuin lokakuussa, jolloin lainoja nostettiin yhteensä 1,36 miljardia euroa.
Uusista nostetuista asuntolainoista 113 miljoonaa euroa oli sijoitusasuntolainoja. Sekä sijoitusasuntoihin että vapaa-ajanasuntoihin nostettujen lainojen määrä pieneni edelliskuusta.
Syksyn lupaava asuntolainojen kasvutahti siis hiipui marraskuussa.
Koroissa pientä nousua
Uusien asuntolainojen keskikorko nousi hieman lokakuusta. Asuntolainojen korot ovat nousseet kesästä asti.
Uusien asuntolainojen keskikorko oli marraskuussa 2,85 prosenttia, kun se lokakuussa oli 2,81 prosenttia. Korko on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin vuosi sitten vastaavana aikana: marraskuussa 2024 uusien asuntolainojen keskikorko oli 3,26 prosenttia.
Korot olivat viimeksi nykytasoa alempana syksyllä 2022.
Niin omistusasuntojen, sijoitusasuntojen kuin loma-asuntojenkin keskikorko nousi hieman lokakuusta.
Ostoaikeet matalalla
Asuntolainakanta ei kääntynyt merkittävään nousuun vieläkään. Kanta oli marraskuun lopussa 105,9 miljardia euroa, kun se lokakuussa oli 105,8 miljardia euroa. Vuosikasvu oli miinuksella 0,1 prosenttia.
Asuntolainakannasta 9,1 miljardia euroa oli sijoitusasuntolainoja. Sijoitusasuntolainojen kysyntä on elpynyt jo yli vuoden ajan nopeammin kuin omistusasuntolainojen kysyntä.
Kotitalouksien lainakanta on supistunut pitkään, kun suomalaiset ovat vältelleet uuden lainan ottamista. Esimerkiksi Hypo ennusti loppuvuonna, että asuntolainakanta kääntyisi tänä vuonna kasvuun eli lainaa alettaisiin nostaa enemmän kuin vanhaa lainaa maksetaan pois.
Kuluttajien asunnonostoaikeet ovat kuitenkin yhä matalalla. Vain 11 prosenttia kuluttajista harkitsi joulukuussa asunnon ostamista, kertoi Tilastokeskus viime viikolla. Marraskuussa tehtiin Tilastokeskuksen mukaan kolme prosenttia vähemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuotta aiemmin.
Toiveissa on, että kauppa kääntyisi tänä vuonna kasvuun. Varovainen kulutus on aiheuttanut sen, että suomalaisten tileillä on nyt merkittävää puskuria ja kulutuspotentiaalia asuntokauppoja silmällä pitäen.
Juttu on julkaistu alun perin Kauppalehdessä.