Ylipaino vaikuttaa tunnetusti rasvakudoksen terveyteen lisäämällä tulehdusta ja heikentämällä sen normaalia toimintaa, mikä altistaa sydän- ja aineenvaihduntasairauksille, kuten kakkostyypin diabetekselle. Vaikka painonpudotuksen tiedetään parantavan näiden sairauksien ennustetta, on ollut epäselvää, palautuuko rasvakudos itsessään terveeksi laihtumisen jälkeen.
Etelä-Tanskan yliopiston tutkijat ovat nyt tehneet uusia havaintoja siitä, mitä rasvakudokselle tapahtuu laihdutuksen myötä. Tutkijat raportoivat havainnoistaan Nature Metabolism –tiedelehdessä.
Tutkimuksessa analysoitiin kudosnäytteitä kolmessa vaiheessa: ennen laihdutukseen tähtääviä elintapamuutoksia, lihavuusleikkausta edeltävän maltillisen painonpudotuksen jälkeen ja 20–45 prosentin laihtumisen jälkeen lihavuusleikkauksen seurauksena.
Tutkimusta johtanut apulaisprofessori Anne Loft kuvailee yliopiston tiedotteessa rasvakudoksessa tapahtuneita muutoksia ”merkittäviksi”. Kaksi vuotta leikkauksen jälkeen kudosnäytteiden immuunisolujen määrä oli laskenut huomattavasti – monelta osin samalle tasolle hoikkien ihmisten näytteiden kanssa.
”Tämä on yksi tärkeimmistä parannuksista painonpudotuksen jälkeen, koska immuunisolut edistävät tulehdusta ja vähentävät rasvakudoksen insuliiniherkkyyttä. Tämä paikallinen insuliiniresistenssi voi vaikuttaa koko elimistöön ja lisätä ajan mittaan tyypin 2 diabeteksen ja muiden lihavuuteen liittyvien sairauksien riskiä. Kun tulehdus ja immuunisolujen määrä vähenevät, kyseessä on selkeä terveyshyöty”, Loft sanoo.
Jo maltillinen painonpudotus aktivoi rasvasolujen esiasteissa geenejä, jotka liittyvät uusien ja terveiden rasvasolujen muodostumiseen. Myös verisuonisolujen määrä kasvoi, minkä uskotaan edistävän hapen ja ravinteiden kulkeutumista rasvakudokseen. Lisäksi geenien ilmentyminen palautui normaalipainoisia vastaavalle tasolle.
Tutkijoiden mukaan jo maltillinen painonpudotus saattaa edistää uusien ja terveempien rasvasolujen muodostumista ja parantaa rasvakudoksen kokonaisterveyttä.
”Merkittävän painonpudotuksen jälkeen rasvakudos muistuttaa suurelta osin normaalipainoisten kudosta, mikä viittaa siihen, että lihavuuden ’muisti’ ei ole niin pysyvä kuin aiemmin on ajateltu.”
Tilaa Tekniikan Maailman uutiskirjeet
Tilaa TM-uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla autoalan, teknologian ja tieteen uutisista!