Mikko Malmivaaran paluumatka Lapista venyi reilusti.
Lontoossa asuva Mikko Malmivaara, 55, joutui harmilliseen tilanteeseen viikonloppuna Lapissa.
Ylläksellä perheensä kanssa lomailleen Malmivaaran piti palata seurueineen Lontooseen lauantaina, mutta kovista pakkasista johtuneet ongelmat Kittilän lentokentällä toivat mutkia matkaan.
Saaga alkoi perjantaina, kun Easyjet-lentoyhtiöstä viestitettiin, että lauantaille suunniteltu paluulento siirrettäisiin sunnuntaille.
Malmivaaran mukaan osa seurueesta jäi odottamaan uutta ajankohtaa, kun taas osa etsiytyi kiireiden takia vaihtoehtoisilla kulkupeleillä Helsinkiin. Sieltä matkaa pääsi jatkamaan kohti Britanniaa jo aiemmin.
– Muu ryhmä jäi odottelemaan sunnuntain lentoa. Mutta sekin peruttiin meiltä sitten.
STT kertoi aiemmin, että kaikki lauantain ja sunnuntain suunnitellut lennot Kittilään jouduttiin perumaan.
Malmivaaran mukaan Easyjet siirsi jo kertaalleen siirretyn lennon uudestaan, tällä kertaa maanantaille. Hän kertoo katselleensa sääennusteita ja ajatelleensa, että on Lapissa vielä monta päivää jumissa, jos sää ei lauhdu.

Loma oli kaikesta huolimatta erittäin hyvä, Malmivaara kertoo. Kuvassa mies poseeraa Yllästunturin huipulla. Kuva: Mikko Malmivaara
Tutkittuaan vaihtoehtoja Malmivaara päätti hypätä seurueineen bussiin ja matkata Rovaniemelle, jossa lentoliikennettä ei viikonloppuna jouduttu keskeyttämään.
Ylen mukaan Finnair kertoi aiemmin järjestävänsä lauantaina bussikuljetuksen Kittilästä Oulun lentoasemalle, josta peruutusten kohteeksi joutuneet asiakkaat pääsisivät lentämään.
Malmivaara kertoo soittaneensa Easyjetin asiakaspalveluun ja kysyneensä, olisiko lentoyhtiö voinut järjestää vastaavan kuljetuksen. Asia ei kuitenkaan järjestynyt, joten Malmivaaran bussimatkasta tuli omakustanteinen.
Rovaniemeltä Malmivaara pääsi pois Ryanairin Lontoon-lennolla, jolle oli hänen mukaansa vielä muutama viime hetken paikka jäljellä. Lipuille tuli hintaa, mutta Malmivaara pääsi lennolle ja lopulta kotiin.
Ylimääräisiä kuluja koko episodista aiheutui Malmivaaran mukaan usean sadan euron edestä. Auton vuokra-aikaa piti lisätä, ja lentoliput olivat hänen mukaansa noin sata euroa alkuperäisiä kalliimmat.
Ylimääräinen hotelliyö maksoi kolmisensataa euroa, Malmivaara kertoo. Yhteensä kustannuksia tuli noin kuudensadan euron edestä, hän arvioi.
Easyjet on Malmivaaran mukaan lupaillut korvaavansa tilanteesta aiheutuneita kuluja. Malmivaaralla on myös matkavakuutus, mutta sen korvausehtoihin hän ei ollut vielä maanantaina ehtinyt perehtyä.
– Tämä päivä on mennyt vähän toipuessa matkasta, Malmivaara kertoi maanantaina.
Viikon mittainen Ylläksen loma oli kuitenkin Malmivaaran mukaan hyvä kokemus, eikä matkakaaoksesta jäänyt hänelle erityisen ikäviä tuntemuksia.
– Ei se mikään maata kaatava juttu ollut. Kun on suomalainen, niin oli helppo alkaa organisoimaan.
Kulkuyhteyksien selvittäminen oli helppoa, ja Onnibus-liput Rovaniemelle sai kolmellakympillä, hän kertoo.
Finavian mukaan viikonlopun lentojen perumiset johtuivat kovan pakkasen ja poikkeuksellisen korkean ilman kosteuden yhdistelmästä. Sen seurauksena jäänpoisto lentokoneista ei ollut mahdollista.
Malmivaara kertoo, ettei olisi halunnutkaan lähteä lennolle 38 asteen pakkasessa, jos lentokoneiden jääpoisto ei toimi. Hän kertoo ymmärtävänsä päätöstä perua lennot, ja kuvaa sitä järkeväksi.
– Suomen kylmyys yllätti niin sanotusti kaikki.