Ainakin 20 ihmistä on kuollut lyhyessä ajassa yhden ja saman norsun hyökkäyksissä Intiassa.

BBC kertoo, että tapaukset ovat sattuneet maan itäosassa Jharkhandin osavaltiossa Sarandan metsässä tammikuun 1. ja 9. päivän välillä. Niistä epäillään yhtä urosnorsua. 

Viranomaisten mukaan vastaavaa kuolemantapausten sarjaa ei ole nähty alueella koskaan aikaisemmin. 

Suurin osa tapauksista on sattunut yöaikaan, kun asukkaat ovat paikalliseen tapaan olleet vartioimassa pelloille ja latoihin varastoitua riisiä. Toistaiseksi alueella liikkuvia kehotetaan viettämään yöt sisätiloissa.

Alustavan arvion mukaan norsun epätavallisen aggressiivinen käytös saattaa johtua parittelukaudesta ja testosteronitasojen noususta. Tällöin käytöksen voisi odottaa laantuvan parin viikon kuluessa. 

Yksilö saattaa olla myös ajautunut eksyksiin metsässä asuvasta laumastaan. 

Norsu pyritään ottamaan kiinni ja palauttamaan turvallisesti luontoon. 

Ihmisten ja norsujen väliset kohtaamiset ovat aiheuttaneet ongelmia samalla alueella jo vuosien ajan. Viranomaiset ja tutkijat uskovat, että taustalla vaikuttaa metsäpinta-alan väheneminen, elinympäristöjen pirstoutuminen sekä ihmisten lisääntynyt toiminta lähellä norsujen kulkureittejä.

Lue myös: Virtahepo kaatoi veneen NorsunluurannikollaMies kiipesi leijonan aitaukseen Brasiliassa – ei käynyt hyvin