Fitburg-aluksen takavarikko on purettu, ja se saatetaan pois Suomesta. Alus on lähtenyt Kantvikin satamasta noin kello 11 maanantaina.

Rahtilaiva Fitburg Kantvikin satamassa Kirkkonummella.

Avaa kuvien katselu

Fitburgin takavarikko on purettu ja alus saatetaan pois Suomesta tänään. Kuva: Toni Määttä / Yle

Fitburg-aluksen takavarikko on purettu, ja alus saatetaan ulos Suomesta, kertoo Rajavartiolaitos tiedotteessaan.

Alus on lähtenyt Rajavartiolaitoksen mukaan Kirkkonummen Kantvikin satamasta noin kello 11 maanantaina.

Aluksella tehdyt Suomen ja Viron poliisin esitutkintatoimet on saatu valmiiksi, minkä vuoksi takavarikko voidaan purkaa, kertoo tutkinnan yleisjohtaja Risto Lohi keskusrikospoliisista.

– Helsingin käräjäoikeus vangitsi eilen sunnuntaina Fitburg-aluksen miehistön jäsenen uusintakäsittelyssä. Osa aluksen miehistöstä pysyy yhä matkustuskiellossa, Lohi sanoo Rajavartiolaitoksen tiedotteessa.

Poistumisoperaatiota johtaa Helsingin poliisilaitos. Lisäksi Rajavartiolaitos valvoo aluksen poistumista Suomen aluevesiltä ja talousvyöhykkeeltä. Sen jälkeen viranomaiset jatkavat toimintaansa normaalisti ja tiedottavat omista vastuualueistaan.

Fitburg-aluksen epäillään aiheuttaneen Elisan merikaapelin rikkoontumisen uudenvuodenaattona. Vauriokohta sijaitsee Viron talousvyöhykkeellä.

Poliisi tutkii Fitburgin tapausta rikosnimikkeillä epäilty törkeä vahingonteko, epäilty törkeän vahingonteon yritys ja epäilty törkeä tietoliikenteen häirintä.