12.1. 18:12
Sosiaalityöntekijät Erja Tikka, Katariina Similä ja Anu Asikainen oikovat mielipidekirjoituksessa Helsingin Sanomissa näkemystä, että vain toimeentulotuen leikkaukset johtaisivat lapsiperheköyhyyteen. He laskevat, että toimeentulotuen varassa elävän perheen talous voi olla paremmin turvattu kuin perheen, jonka vanhemmat käyvät töissä.
Kirjoituksessa vertaillaan kahta kuvitteellista tilannetta, joista toisessa työssäkäyvät koulutetut vanhemmat kasvattavat kolmea lasta haja-asutusalueella omistustalossa. Toinen esimerkkiperhe kasvattaa kolmea lasta vuokratalossa keskikokoisessa kaupungissa perustoimeentulotuen varassa.
Kirjoituksen mukaan taloudellinen hyöty työnteosta jäi noin 30 euroon, kun tuloista vähennettiin pakolliset elämiseen tarvittavat menot. Sosiaalityöntekijät toimeentulotuen varassa elävä perhe voi saada Kelan tai hyvinvointialueen tukea yllättäviin menoihin.
– Todellisten, käytettävissä olevien tulojen lisäksi lapsen köyhyyden kokemukseen vaikuttaa myös vanhempien kyky turvata perheen talous, kirjoituksessa todetaan.
Tällä hallituskaudella useiden hallitusten uudistusten on laskettu lisäävän lapsiperheköyhyyttä. Arvioiden mukaan sosiaaliturvaleikkausten yhteisvaikutus johtaa siihen, että 31 000 lasta tippuu köyhyysrajan alapuolelle.