Foodora on aloittanut muutosneuvottelut osana Suomen toimintojensa uudelleenarviointia. Yhtiö arvioi, että muutosneuvottelut saadaan päätökseen helmikuussa.

Avaa kuvien katselu
Foodora jatkaa toimintaansa normaalisti muutosneuvottelujen ajan. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
12.1. 13:25•Päivitetty 12.1. 17:59
Ruoankuljetusyhtiö Foodora harkitsee vetäytymistä Suomesta. Yhtiö kertoo tiedotteessa aloittaneensa muutosneuvottelut osana Suomen toimintojensa uudelleenarviointia.
Tarkasteltavana vaihtoehtona on myös mahdollinen vetäytyminen markkinoilta, Foodora kertoo.
Yhtiö kertoo keskittyvänsä markkinoihin, joilla sillä on mahdollisuus kasvaa, rakentaa pitkäjänteinen ja kestävä asema.
– Arvioimme huolellisesti, tukeeko toiminnan jatkaminen Suomessa parhaiten Foodoran pitkän aikavälin tavoitteita Euroopassa, yhtiö toteaa tiedotteessaan.
Foodoran emoyhtiö on saksalainen Delivery Hero. Se toimii Suomessa, Itävallassa, Tšekissä, Unkarissa, Norjassa ja Ruotsissa. Suomessa Foodoralla on noin 80 työntekijää.
Foodora vastaa Ylen kommenttipyyntöön illansuussa sähköpostilla.
Miksi Foodora käynnistää muutosneuvottelut ja harkitsee jopa Suomen markkinoilta vetäytymistä?
– Päätös perustui Foodoran strategiseen tavoitteeseen rakentaa kestävä ja kannattava tulevaisuus sekä saavuttaa markkinajohtajuus koko Euroopassa. Muutosta koskevat neuvottelut aloitetaan Suomen toimintojen arvioinnin perusteella, Foodorasta kommentoidaan sähköpostilla.
Neuvottelut päätökseen helmikuussa, toiminta jatkuu siihen asti normaalisti
Foodora toteaa, että Suomen ruokalähettimarkkinat ovat sangen keskittyneet.
– Suomen markkinat ovat kilpaillut, ja tämän arvioinnin tarkoituksena on tehdä kurinalaisia pääoman kohdentamisia, joilla voimme tehokkaimmin vahvistaa palveluitamme pitkällä aikavälillä.
Korkein hallinto-oikeus linjasi toukokuussa, että Foodoran kilpailijan, Woltin ja sen lähettien välillä on työsuhde, mutta lähettien työhön ei sovelleta työaikalakia. Ruokalähettien työn olemuksesta ja sen vaikutuksista Foodora toteaa, että se on valinnut Suomessa freelancer-mallin ja noudattaa paikallisia säännöksiä tässä asiassa.
Foodora ei kommentoi, millaista tukea ruokaläheteille tai ravintoloille on luvassa.
Yhtiö arvioi, että muutosneuvottelut saadaan päätökseen helmikuussa.
Foodora jatkaa toimintaansa normaalisti muutosneuvottelujen ajan.
Asiantuntija: Wolt näyttää pelanneen Foodoran markkinalta
Kaupan asiantuntija, työelämäprofessori Arhi Kivilahti arvioi Ylelle, että Foodoran ilmoitus on merkki suomalaislähtöisen Woltin onnistumisesta.
– Wolthan on kasvanut tosi voimakkaasti oletettavasti ravintolakuljetuksissa, mutta erityisesti viime vuosina heidän vähittäiskaupan kuljetuksissaan.
Wolt on tehnyt ruuan kotiinkuljetusta esimerkiksi K-ryhmälle ja lähtenyt yhteistyöhön myös Verkkokauppa.comin kanssa.
Kivilahti toteaa, että sekä Foodoran että Woltin markkinaosuuksista ja hinnoittelusta on vaikeaa saada tietoa.
– Kaikki merkit kuitenkin viittaavat siihen, että Foodora ei ole päässyt samalla tavalla mukaan ruuan ja muun vähittäiskaupan toimituksiin. Wolt näyttää pelanneen Foodoran ulos markkinalta.
Kivilahden mukaan Foodoran vaikeudet eivät ole yleisempi merkki ruokalähettipalveluiden ongelmista, vaan esimerkiksi ruokakauppojen kotiinkuljetusbisnes on kasvanut yllättävänkin nopeasti.
Foodoran poistuminen vahvistaisi Woltia entisestään
Jos Foodora kokonaan poistuu Suomesta, se voi Arhi Kivilahden mukaan olla Woltille iso voitto, mutta kaupan ja kuluttajan kannalta myös ongelma.
Wolt voisi käyttää voimakasta asemaansa palvelujaan hinnoitellessaan.
– Onhan se riski olemassa, että sitten Wolt nostaa myös kuluttajille hintoja, kun he ottavat vähittäiskaupalta mahdollisesti kovempia hintoja.
Kivilahti toteaa, että tämä on kuitenkin vielä spekulointia, koska emme tiedä miten Wolt tilanteessa toimisi tai tuleeko markkinoille uusia kilpailijoita.
Ainakin Uber on tuomassa Uber Eats -palveluaan Suomeen.
Juttua muokattu 12.1. kello 18:00: Lisätty Foodoran kommentit.