Turun Vanhan Suurtorin näkymä on kaikille suomalaisille tuttu joulurauhan julistuksesta. Kortteli on Engelin laatimassa asemakaavassa nimetty Elephanten-kortteliksi. Alueen rakennukset on rakennettu vuosina 1735–1901.
– Korjauksiin valmistaudutaan, sillä maan vanhimpana kaupunkina Turulla on velvollisuus vaalia kulttuuriperintöään. Suurtorin alue ja sen rakennukset ovat Suomen mittakaavassa täysin uniikki kokonaisuus. Jo rakennukset itsessään ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita, mutta niiden alla on lisäksi arvokasta keskiaikaista historiaa, Turun tilapalvelujohtaja Leevi Luoto sanoo.
Korjaus on vaativa kokonaisuus
Vanhan Suurtorin rakennusten perustusten korjaaminen on sekä teknisesti että kulttuurihistoriallisesti poikkeuksellisen vaativa hanke. Kortteli on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY) ja se on muinaismuistolain suojelemalla alueella.
Rakennusten perustukset painuvat epätasaisesti ja vajoaminen on kiihtynyt viimeisen 15 vuoden aikana. Yksittäistä syytä rakennusten painumiselle ei voida tässä vaiheessa osoittaa.
– Ensisijaisena tavoitteena on nyt selvittää, millaisia keinoja rakennusten perustusten vahvistamiseksi löytyy ja miten painuminen pystytään pysäyttämään. Talot ovat painuneet keskimäärin 1–3 millimetriä vuodessa. Hankalimmat kohdat painuvat jopa 3–6 millimetriä vuosittain, kertoo hankepäällikkö Saku Lehtiö Turun kaupungilta.
Hänen mukaansa työn haastavuutta lisää se, että keskiaikaisten kellaritilojen läpi ei voida paaluttaa. Nyt etsitään ratkaisuja, joilla taataan nykyisten rakennusten ja niiden alla olevan historiallisten kerrosten säilyttäminen. Jo selvitysten aikana tehdään tiivistä yhteistyötä museoviranomaisten kanssa.
Korjausaikataulusta ei vielä arviota
Nyt alkavien selvitysten myötä saadaan tietää, kuinka laajoja ja vaativia Elephanten-korttelin rakennusten korjaukset tulevat olemaan. Varsinaisten korjaus- ja vahvistamistöiden aikataulua tai kustannuksia ei tästä syystä voida vielä arvioida. Asia etenee aikanaan poliittiseen päätöksentekoon.
– Tässä vaiheessa työ alkaa markkinavuoropuhelulla, jossa valittava projektijohtokonsultti käynnistää suunnittelun, Lehtiö kertoo.
Suunnittelualue käsittää Vanhan Suurtorin rakennusten lisäksi ympäröivän katu- ja torialueen. Alueella on yhteensä 16 rakennusta. Tutkimusten yhteydessä tehdään myös lisää rakennus- ja rakennehistoriallisia selvityksiä.
Haittoja minimoidaan kaikin tavoin
Vanhan Suurtorin selvitystyö ei estä alueen käyttöä. Nyt käynnistyviä tutkimuksia ja kaivauksia tehdään vaiheittain. Myös toteutus tullaan suunnittelemaan niin, että korjaustöistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa alueen toiminnalle.
– Vanha Suurtori kaikkine toimintoineen ja aktiviteetteineen on turkulaisille valtavan tärkeä paikka. Yritämme kaikin tavoin pitää huolta siitä, että huomioimme alueen aktiivisen käytön ja merkityksen. Pyrimme minimoimaan toimijoille ja suurelle yleisölle kohdistuvat haitat. Myös 800-vuotisjuhlavuoden tapahtumat huomioidaan suunnittelussa, Saku Lehtiö lupaa.