Helsingin kaupungin näkökulmasta kannattavampaa on kerätä tonteista maanvuokraa kuin omistaa ja korjata vanhoja rakennuksia.

Avaa kuvien katselu
Vuosikausia tyhjillään ollut taidemuseo Helsingin Meilahdessa on avannut jälleen ovensa. Kuva: Antti Kolppo / Yle
- Helsingin kaupungin myymässä, vuosia tyhjillään olleessa Meilahden Taidehallissa on jälleen toimintaa.
- Kaupunki myy käyttämättömiä rakennuksia, joissa on paljon korjausvelkaa.
- Kaupungille on kannattavampaa kerätä tonteista maanvuokraa kuin omistaa ja korjata vanhoja rakennuksia.
Helsingin kaupunki iloitsee siitä, että kaupungin myymässä taidehallissa Meilahdessa on toimintaa ja tilat ovat jälleen käytössä.
– On hienoa, että toiminta on saatu käyntiin, rakennus on käytössä ja kaupunkilaisille löytyy palveluita, sanoo projektipäällikkö Anu Hämäläinen Helsingin kaupungilta.
Yle kertoi aiemmin tiistaina, että yli kymmenen vuotta tyhjillään ollut taidemuseo on avannut taas ovensa.
Helsinki sulki rakennuksessa sijainneen oman taidemuseonsa alun perin mikrobiongelmien vuoksi. Vuonna 2023 kaupunki myi rakennuksen sekä samassa pihapiirissä olevan kartanon ja tanssipaviljongin yhteensä 30 000 eurolla, 10 000 euron kappalehintaan.
Uusien omistajien mukaan taidemuseona toimineesta rakennuksesta ei ole kuitenkaan löytynyt hometta, kosteutta tai sisäilmaongelmia.
Hämäläisen mukaan kaupungin intressissä on saada siltä poistuvat rakennukset käyttöön.
Hän ei sen sijaan halua ottaa kantaa aikoinaan tehtyyn tiloista luopumispäätökseen, koska ei ole ollut silloin tontit-yksikön palveluksessa.
Myyntikohteet on valittu virkamiestyönä, ja niille on saatu hyväksynnät poliittisessa päätöksenteossa kaupunkiympäristölautakunnassa.
– Kaupunki myy kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymiä myyntikohteita, Hämäläinen toteaa.
Meilahden kartanon rakennukset ovat olleet käytännössä tyhjilleen sen jälkeen, kun kaupungin oma taidemuseo (1976–2012) muutti sieltä Helsingin Tennispalatsiin.
Helmikuussa 2023 päättyneessä avoimessa konsepti- ja hintakilpailussa ostaja tarjoutui maksamaan kaupungille markkinaehtoista tonttivuokraa 62 500 euroa vuodessa.
– Rakennuksissa on kuntoarvioiden mukaan paljon korjausvelkaa. Siksi myös myyntihinnat ovat alhaiset, Hämäläinen sanoo ja viittaa rakennusten toteutuneeseen myyntihintaan.
Kaupunki: Maanvuokrat rakennuksia kannattavampia
Projektipäällikkö Anu Hämäläisen mukaan Helsingin kaupungilla on paljon kohteita, joille ei ole enää kaupungin omaa käyttöä. Niistä halutaan luopua, koska niihin on tehtävä korjausinvestointeja.
Helsinki priorisoi investoinnit rakennuksiin, joissa on kaupungin omaa käyttöä.
Esimerkiksi Meilahdessa uusi omistaja on uusinut ilmanvaihdon täysin sekä rakennuttanut tulo- ja poistoilmakoneet uudelleen.
Hämäläinen myöntää, että kaupungille on kannattavampaa kerätä tonteista maanvuokraa kuin omistaa ja korjata vanhoja rakennuksia, joille ei ole kaupungin omaa käyttöä.
Hänen mukaansa vuosittain tavoitteena on myydä etukäteen sovittu määrä kohteita, mutta myyntivalmisteluissa menee aina melko pitkä aika.
Kaupungin ei tarvitse itse omistaa kaikkia rakennuksia ja tuottaa niihin palveluita.
– Kohteita myydään pääasiassa hintakilpailun kautta, eli kaupunki hakee myytäviin rakennuksiin toimijaa ja toimintaideaa. Kun niihin saadaan toimintaa, ne eivät rapistu.
Pitkään tyhjillään ollut taidemuseo Helsingin Meilahdessa on jälleen avattu. Meilahden Taidehallista vastaavan RC Eventin operatiivinen johtaja Noona Sandén kertoo, mitä toistakymmentä vuotta tyhjillään olleen rakennuksen käyttöönotto edellytti. Video: Antti Kolppo / Yle, Matti Myller / Yle