Laulaja Meiju Suvas kertoo Vivassa, miksi erilaiset elämänrytmit ja kiinnostuksen kohteet eivät ole horjuttaneet hänen parisuhdettaan vuosien varrella.

Laulaja Meiju Suvas, 66, myöntää uudessa Vivassa, että hänessä piilee halu shokeeraamiseen. Hän heittäytyy rohkeasti, vaikka helsinkiläisen klubin lavalle sensuellin burleskishow-ryhmän päätähdeksi.

”Esiintyjät ovat upeita naisia, jotka viis veisaavat siitä, mitä muut ajattelevat. Koen hengenheimolaisuutta, sillä oma asenteeni on, että mieluummin överit kuin vajarit”, Meiju sanoo Vivassa.

Meiju on tehnyt monta asiaa eri aikaan kuin muut. Perheen hän perusti vasta nelikymppisenä ja sen sijaan, että hän nauttisi nyt päälle kuusikymppisenä eläkepäivistään, vauhti on vain kiihtynyt.

Meijun aviomies John Berger, Jontte, on myös jatkanut töitä sisustusrakennealan yrityksessään. Yhteinen intohimo on ruoka, mutta monia asioita pariskunta tekee kumpikin tahollaan. Heidän päivärytminsä ovat erilaiset, ja he nukkuvat eri huoneissa, toinen alakerrassa, toinen yläkerrassa.

”Minulla on kaksi johdotonta varsi-imuria, toinen ylä- toinen alakerrassa ja niissä on molemmissa sellaiset laservalot, jotka paljastavat pimeässä pienimmätkin pölyhippuset. Yöllä imurointi on lempiharrastukseni, koska silloin näen parhaiten työni tuloksen”, Meiju kertoo Vivassa.

Meiju hullaantui vanhaan pomoonsa

Pari on tutustunut toisiinsa jo parikymppisenä, kun Meiju oli tulevan miehensä sihteerinä. Lempi syttyi kuitenkin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Nelikymppisellä naisella oli silloin takanaan jo kaksi pitkähköä suhdetta sekä muutama ”välikausitakki”. Hänellä oli myös pieni tytär.

Nuoruudenaikainen pomo tuli käymään rakennusasioissa ja kohtaaminen oli lämmin. Samalla kävi ilmi, että vanha tuttu oli myös eronnut ja vapaa.

”Ajattelin, että ahaa ja okei. Niinpä kutsuin hänet syömään. Hän tuli, ja jäi, ja enpä ole sen jälkeen kovin usein hänelle ruokaa tehnytkään. Hän on nimittäin innokkaampi ja parempi ruoanlaittaja kuin minä”, Meiju muistelee Vivassa.

Suhteessa tärkeintä Meijun mielestä on luottamus, eri kiinnostuksen kohteista huolimatta.

”Tiedämme, että toinen pysyy koko ajan siinä rinnalla. Minulle tärkeintä on musiikki ja hänelle oma yrityksensä. Molemmille tärkeitä ovat tietysti meidän lapset ja koirat”, Meiju kertoo Vivassa.

Toisessa ihmisessä Meiju arvostaa eniten rehellisyyttä, huumorintajua ja älykkyyttä sekä sitä, että ihminen osaa ottaa kanssaihmiset huomioon.

”Elämään pitää suhtautua tosissaan, mutta kaiken alla täytyy säilyä iloinen pohjavire. Elo on liian raskasta, jos siinä ei ole yhtään pilkettä”, Meiju toteaa Vivassa.

Lue koko Vivan juttu: Äiti jätti kuolinvuoteellaan poikkeuksellisen jäljen Meiju Suvaksen pikkurilliin: ”Kului vasta vähitellen”

Toimitus suosittelee

Kaupalliset yhteistyöt
Suosituimmat

Kaupalliset yhteistyöt