Laulaja-lauluntekijä Samae Koskinen julkaisi 7. helmikuuta esikoisromaaninsa Aina on itketty (Tammi). Teos on jo parin viikon aikana herättänyt huomiota painavilla aiheillaan.
Romaani alkaa pitkästä aikaa lavalle palaavan artistin kauhunhetkistä paniikkihäiriön kourissa, jatkaa muun muassa rajuilla kuvauksilla koulukiusaamisesta ja päättyy eräänlaiseen itsenäisyystaisteluun kyykyttävän levy-yhtiöpomon ikeen alla.
On vaikea välttyä vaikutelmalta, että kirjan kokemukset liippaavat läheltä.
– Kyllähän siitä minua tuntevalle lukijalle välittyy elementtejä, joihin tosielämän kokemukset ovat vaikuttaneet, ei siitä pääse mihinkään, Koskinen sanoo.
Teos ei kuitenkaan syntynyt terapiaromaaniksi hänelle itselleen, vaan muita varten.
– Koin velvollisuudekseni kirjoittaa kirjan, jotta edes yksikin ihminen voisi välttyä sen kuvaamilta kokemuksilta ja tapahtumilta.
Artisti on kautta soolouransa tunnettu itseironisista sekä usein hauskoista ja elämänmyönteisistä kappaleistaan.
Viime vuonna hän kuitenkin julkaisi väkevästi kantaaottavan albumin, jonka ensimmäinen single Nyt on normaalia olla natsi aiheutti kohun ja vihaviestien vyöryn. Kun romaanikin tarttuu vaikeisiin aiheisiin, voi puhua jo isosta nahanluonnista taiteilijan kohdalla.
– En itse näe, että tekemiselläni olisi jotenkin uusi suunta, Koskinen pohtii.
– Taiteilijalla on vastuu ja oikeastaan ainoa vaihtoehto tehdä itselleen merkityksellisiä asioita ja elää arvojensa mukaistä elämää. Molempien teoksien tavoitteena on yrittää tehdä maailmasta vähän parempi paikka.
Yksi kirjan karseimmista hahmoista on diktaattorimainen levy-yhtiön johtaja Seppo, joka lyttää tarinan päähenkilön tuotokset kerta toisensa maanrakoon.
– Hän käyttää valtaa haluamallaan tavalla. Näitä Seppoja on elämän jokaisella osa-alueella, Koskinen sanoo.
– Kun hänen kaltaisensa ihmisen ahdistavaan ja epäterveelliseen kuplaan joutuu, siitä kannattaa pyrkiä mahdollisimman pian pois.
Koskinen sanoo olevansa iloinen ja otettu romaanin saamasta palautteesta.
– Olen käynyt läpi kaikki huijarisyndrooman oireet, mutta kun tein kirjaan viimeisiä muutoksia, tuli tunne ettei se aivan turha teos olekaan, hän kertoo.
– ”Kamala kirja, mutta kiva lukea”, on joku kommentoinut. Ihmiset ovat nauraneet ja itkeneet.