Primary Health Properties on aloittanut vuoden vahvassa vireessä, ja osake on noussut jälleen pari vuotta kestäneen hintahaitarin ylälaidalle. Viime vuonna toteutunut Assura-yritysosto on nostanut yhtiön jälleen sijoittajien huomion kohteeksi, kun markkina arvioi integraation vaikutuksia tulokseen ja kassavirtaan. Onko käsillä pitkään jatkuneen sivuttaisliikkeen päätepiste, vai vielä yksi epäonnistunut nousuyritys?
Primary Health Properties on aloittanut vuoden vahvassa vireessä, ja osake on noussut jälleen pari vuotta kestäneen hintahaitarin ylälaidalle. Viime vuonna toteutunut Assura-yritysosto on nostanut yhtiön jälleen sijoittajien huomion kohteeksi, kun markkina arvioi integraation vaikutuksia tulokseen ja kassavirtaan. Onko käsillä pitkään jatkuneen sivuttaisliikkeen päätepiste, vai vielä yksi epäonnistunut nousuyritys?
Primary Health Properties
- Primary Health Properties on brittiläinen terveydenhuoltokiinteistöihin keskittyvä REIT, jonka vuokrakassavirta nojaa pitkäaikaisiin ja pääosin julkisesti rahoitettuihin vuokrasopimuksiin.
- Yhtiö hyötyy pitkällä aikavälillä väestön ikääntymisestä, perusterveydenhuollon kysynnän rakenteellisesta kasvusta sekä julkisten terveyspalveluiden painopisteen siirtymisestä sairaaloista paikallisiin hoitoyksiköihin.
- Osinkotuotto on korkea (6,8 %) ja osinko on kasvanut jo 29 vuotta peräkkäin.
- Analyysissa yksi Treidityökalun tuoreista ostosignaaleista: Primary Health Properties.
- Miltä osakkeen tilanne näyttää teknisen analyysin perusteella? Lue koko analyysi heti jäsenyydellä!
Artikkeli on vain Sijoittaja.fi -jäsenille! Aloita Sijoittaja.fi-jäsenyys
Kokeile jäsenyyttä maksutta ja saat rajattoman pääsyn artikkeleihin sekä suosittuihin sijoittajan työkaluihin. Kokeilun jälkeen vain 11,90 €/kk – peru milloin tahansa.
img{
width: 100%;
}
@media only screen and (min-width: 1170px) {
#login_component_form,
#login_component_error,
#oletko-jasen,
#google-auth-container {
max-width: 90% !important;
}
}
@media only screen and (min-width: 880px) and (max-width: 1170px) {
#login_component_form,
#login_component_error,
#oletko-jasen,
#google-auth-container {
max-width: 80% !important;
}
}
@media only screen and (max-width: 880px) {
#login_component_form,
#login_component_error,
#oletko-jasen,
#google-auth-container {
max-width: 100% !important;
}
}
]]>

a {
all: unset;
text-transform: capitalize;
color: var(–sifi-gray7);
text-decoration: none;
font-weight: 400;
}
.tools-alternative-list-item:hover {
transform: scale(1.014);
}
]]>
img {
height: 96px;
width: 246px;
object-fit: cover;
object-position: center;
}
a.you-could-be-interested-tag-link {
font-size: var(–font-size-12);
font-weight: 600;
text-transform: uppercase;
width: fit-content;
text-decoration: none;
color: var(–sifi-gray7);
}
.you-could-be-interested-in-article-content {
display: flex;
flex-direction: column;
gap: 6px;
width: 400px;
}
.you-could-be-interested-in-article-author-and-date {
color: #717171;
font-size: var(–font-size-12);
font-style: normal;
font-weight: 600;
line-height: 24px;
/* 200% */
text-transform: uppercase;
}
]]>
Sinua voisi kiinnostaa
Puolustusteollisuus nousussa: esittelyssä viisi uutta treidi-ideaa
Topias Pätäri /
12.1.2026
Analyysissa Magnificent Seven eli Mag7 -osakkeet
Juha Veikkolainen /
12.1.2026
Parhaat osinko-osakkeet Pohjoismaista
Sijoittaja.fi /
12.1.2026
a {
text-decoration: none;
}
.our-choices-list-item>p {
margin: 20px 0;
font-weight: 400;
}
.our-choice-list-item-paragraph {
font-weight: 600;
margin: 20px 0 !important;
}
.our-choice-list-item-paragraph::first-letter {
text-transform: uppercase;
}
.our-choices-list-item-row {
display: flex;
flex-direction: row;
align-items: center;
}
.our-choice-list-item-title {
font-weight: 400;
}
]]>
Sijoittajan valinnat
Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy 2026. Kaikki oikeudet pidätetään
Sijoittaja.fi tarjoaa systemaattisen ja helpon lähestymistavan sijoitusmarkkinoiden seurantaan ja markkinoilla toimimiseen. Tarjoamme tietoa sijoittamisesta, kuten uutisia, artikkeleita ja analyysejä
sekä yksityis- ja ammattikäyttöön soveltuvat sijoittajan työkalut.
Sijoittaja.fi on osa SIJOITTAJA-ryhmää, johon kuuluvat myös yritysrahoitusta tarjoava SijoittajaPRO Corporate Finance, instituutioille sekä ammatti- ja yksityissijoittajille palvelua tarjoava SFR Advisors
sekä sijoitustutkimusta toteuttava SFR Research.
Emme tarjoa yksilöllistä sijoitusneuvontaa, emmekä ole Finanssivalvonnan valvoma sijoituspalveluyritys. Katso tarkemmin vastuuvapauslausekkeesta.