Janne Lehtonen ja Mia-Riitta Lehtonen hakivat avioeroa loppuvuodesta 2024, mutta ilmoittivat marraskuussa 2025, että pysyvät sittenkin yhdessä.
Erikoisjoukot-valmentaja Janne Lehtonen kertoo Kolme käännekohtaa -podcastissa avioliitostaan.
Lehtonen rakastui vaimoonsa Mia-Riitta Lehtoseen jo kouluaikoina. Janne Lehtonen kuvailee olleensa ”ongelmanuori”, vaimo vastaavasti kympin oppilas.
– On ollut päihteet osana nuoruutta ja sitten autovarkauksia. Olin vähän niin kuin menetetty tapaus.
– Sitten menin rakastumaan koulun kauneimpaan ja fiksuimpaan naiseen, hän kuvailee.
Alkuun yläasteikäiset osapuolet olivat antaneet toisilleen puolin ja toisin pakkeja, kunnes sitten lopulta alkoivat seurustella. Samoihin aikoihin Lehtonen myös lopetti hölmöilyt, koska homma ei tuntunut enää hauskalta. Aikaisemmin hän osallistui autojen varastamiseen kavereiden kanssa jännityksen halussa, mutta kun mukaan tulivat autojen rikkominen ja alkoholi, ei Lehtosta enää kiinnostanut.
– Aluksi me vain nautittiin sillä autolla ajamisesta ja palautettiin auto tankki tyhjänä. Mutta sitten kun se alkoi menee siihen, että niitä rikottiin tai sitten me ajettiin jurrissa, että me vaarannettiin tosiaan liikennettä ja muita, sitten mä en enää nauttinut siitä.
Yhtenä elämänsä käännekohtana Janne Lehtonen mainitsee podcastissa sen, kun vuoden 2024 lopulla pariskunnan avioliitto joutui kriisiin.
– Tämä liittyy, no, siis taas muhun aika vahvasti, hän aloittaa.
Lehtosella oli paljon töitä, kaksi yritystä pyöritettävänä ja PTSD-oireita sotilastehtävistä. Tämä ilmeni siten, että hänen hermonsa olivat kireällä ja yöunet menivät. Lehtonen ei ollut sotilasuransa aikana juuri purkanut kauheimpia asioita vaimolleen, koska hän ei halunnut tuoda negatiivisuutta kotiin. Vaimo taas oli huolissaan Lehtosen oireilusta ja ehdotteli työtahdin hidastamista, mutta Lehtonen kuvailee olleensa jääräpäinen eikä halunnut luopua mistään, mitä oli päättänyt tehdä.
Lopulta kaksikko totesi, että peli on vihellettävä poikki.
– Sanoin Mimmulle, että se, mitä meillä oli joskus ennen 2020, niin en mitään muuta haluaisi kuin palata sinne. Nyt tämä menee pitkin vittua tämä meidän suhde. Me ei enää tehdä mitään kimpassa ja me ollaan kokoajan kireitä. Vaikka se olin minä, joka oli, ja syytkin oli selvät.
Pari päätyi siihen, että Janne Lehtonen muutti pois kotoa. Ongelmaksi kuitenkin koitui läheisyysriippuvuus.
– Olen sellainen, etten pysty olemaan hetkeäkään yksin. Mulla on todettukin tietynlainen läheisyysriippuvuus. En pysty asumaan yksin. Ja aika nopeasti minulla sitten alkoi suhde, ja Mimmu heitti sitten saman tien eropaperit sisään, että se oli sitten tässä.
Marraskuussa 2025 uutisoitiin, että avioero ei astu voimaan. Lehtonen vahvisti IS:lle tuolloin, että kaksikko jatkaa sittenkin yhdessä. Lehtonen avaa asiaa podcastissa.
– Ei me oltu kuin muutama kuukausi ilman toisiamme ja tajuttiin, että me ei me pystytä olemaan. Olemme olleet niin pitkään yhdessä, että tunnetaan toisemme läpikotaisesti. Siinä tuli se todellisuus vastaan, että mitä on oikeasti menettänyt.
– Tehtiin päätös, että mennään kahdestaan, otetaan hotellihuone, käydään syömässä ja vietetään meidän ilta. Putsataan pöytä ja kerrotaan ihan kaikki asiat toisillemme. Myös ne mitkä on kipeimpiä juttuja.