Rakennustyömaan nosturi putosi junavaunun päälle.

Avaa kuvien katselu
Onnettomuus tapahtui Nakhon Ratchasiman maakunnassa, noin 230 kilometrin päässä Bangkokista. Kuva: Tina Lundán / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap
Useita ihmisiä on kuollut Thaimaassa, kun rakennustyömaan nosturi putosi junavaunun päälle keskiviikkoaamuna.
Kuolonuhrien määrä ei ole vielä tarkentunut. Uutistoimisto Reutersin mukaan onnettomuudessa on kuollut ainakin 19 ihmistä ja loukkaantuneita on 80. Uutistoimisto AFP:n mukaan onnettomuudessa olisi kuollut jopa 22 ihmistä.
Juna oli matkalla Thaimaan pääkaupungista Bangkokista maan koillisosaan. Onnettomuus tapahtui Sikhion alueella Nakhon Ratchasiman maakunnassa, noin 230 kilometrin päässä Bangkokista.
Paikallispoliisi kertoi Reutersille, että junaradan rakennustyömaalla ollut nosturi kaatui ja osui ohikulkevaan junaan, mikä aiheutti suistumisen ja tulipalon.
Poliisin mukaan tulipalo on sammutettu ja pelastustyöt ovat käynnissä.
Lähteet: Reuters, AFP