Päijät-Hämeessä on käynnistynyt uusi hanke, jossa keskitytään ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.

Lähikuvassa on viemärikaivon kansi. Sadevettä tulee viemäriin putkea pitkin.

Avaa kuvien katselu

Ilmastonmuutos lisää Suomessa sään ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateita. Arkistokuva heinäkuulta 2024. Kuva: Petri Niemi / Yle

Päijät-Hämeen yritykset ja kunnat halutaan saada tunnistamaan ilmastonmuutoksen riskejä ja mahdollisuuksia entistä paremmin.

Tämän vuoden alussa käynnistyi Ilmastonmuutokseen sopeutuminen Päijät-Hämeessä – hanke, jonka on määrä auttaa kuntia ja yrityksiä.

– Ilmasto on jo muuttunut ja tulee muuttumaan joka tapauksessa, vaikka tehtäisiin hillintätoimia. Sen takia on tarvetta myös sopeutua ja varautua ilmastonmuutokseen, sanoo projektipäällikkö Maarit Virtanen.

Ilmastonmuutos vaikuttaa Virtasen mukaan monin tavoin.

— Suomessa ei ole ihan älyttömän isoja suoria riskejä kuten tulvia tai hirmumyrskyjä, mutta meillä on infrastruktuuririskejä kuten hulevesitulvia. Korkeat lämpötilat voivat vaikuttaa joillakin aloilla enemmän, Virtanen arvioi.

Suomalaisyritykset kokevat myös välillisiä riskejä. Kun ilmastonmuutos vaikuttaa muualla enemmän, niin se esimerkiksi voi vaikeuttaa kuljetuksia ja kotimaisten yritysten mahdollisuuksia saada raaka-aineita.

Muutos voi luoda uutta tuotantoa

Päijät-Hämeessä hankkeessa tarkastellaan erityisesti ruokajärjestelmää, mikä tarkoittaa alkutuotannon, jalostuksen, kuljetuksen ja kaupan kokonaisuutta.

— Tarkoitus on katsoa koko ruokaketjua ja tunnistaa merkittävimmät riskit. Toisaalta selvitetään myös, tuleeko muutoksista mahdollisuuksia kuten uusia viljelykasveja tai kasvipohjaista tuotantoa, Virtanen kertoo.

Päijät-Hämeessä on jo olemassa maakunnallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma. Vuoden 2028 loppuun jatkuvan hankkeen tarkoitus on kehittää toimenpiteitä suunnitelman toteuttamiseksi

Mukana hankkeessa on LAB-ammattikorkeakoulu, joka auttaa yrityksiä löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja uusia tuotteita.

Projektipäällikkö Maarit Virtanen kertoo ilmastonmuutokseen sopeutumishankkeesta