Pluribus-sarjan kakkoskautta saadaan odottaa ainakin pari vuotta.
Sunnuntaina Golden Globe -pystillä Pluribus-sarjan pääosaroolista palkittu Rhea Seehorn kertoo Deadlinen jutussa scifi-sarjan saavan jatkoa niin pian kuin mahdollista.
Apple TV:n useiden sarjojen kausia on ilahduttavasti julkaistu kerran vuodessa. Näin ei kuitenkaan tapahdu Pluribuksen kanssa, vaikka suoratoistopalvelu tilasi sitä saman tien kahden kauden verran.
Seehornin mukaan Vince Gilligan tiimeineen käsikirjoittaa seuraavan kauden jaksoja tällä hetkellä.
”Vince ei viivyttele tahallaan tai aio odotuttaa katsojia turhaan. Hän haluaa vain tehdä jatkosta niin laadukkaan kuin mahdollista. Teemme lisää niin pian kuin mahdollista.”
Pluribus-sarjan kakkoskauden ensi-ilta ei ole vielä selvillä, mutta jatkoa tuskin nähdään aikaisintaan kuin kahden vuoden kuluttua.
Viime marraskuussa alkaneen ensimmäisen kauden kuvaukset kestivät kahdeksan kuukautta ja olivat purkissa jo syyskuussa 2024. Jälkityövaiheessa kesti siis reilun vuoden verran.