Liikkeen- ja ammatinharjoittajien, maa- ja metsätalouden harjoittajien sekä yhtymien veroilmoitusten määräpäivät ovat maaliskuun alussa ja huhtikuun alussa. Ilmoita metsien ja peltojen vuokratulot henkilökohtaisella, esitäytetyllä veroilmoituksella.
Liikkeen- ja ammatinharjoittajat, maa- ja metsätalouden harjoittajat sekä yhtymät voivat nyt antaa vuoden 2025 veroilmoituksensa OmaVerossa.
Toisin kuin aikaisemmin, metsien ja peltojen vuokraamisesta saatavia tuloja ei enää ilmoiteta maatalouden veroilmoituksella vaan henkilökohtaisella, esitäytetyllä veroilmoituksella muiden vuokratulojen tapaan. Sama koskee myös esimerkiksi tuulivoimalaan liittyvien korvausten ilmoittamista.
Rakennusten, rakennuspaikkojen ja koneiden vuokratulot pitää kuitenkin jatkossakin ilmoittaa maatalouden veroilmoituksella.
Jos olet ilmoittanut aiemmin vain metsän tai pellon vuokratuloja maatalouden ilmoituksella, vuokratulojen muutos voi aikaistaa metsätalouden veroilmoituksesi määräpäivää maaliskuun alkuun. Tarkista määräpäivä OmaVerosta.
Sekä maatalousyhtymät että metsäyhtymät ilmoittavat pellon ja metsän vuokratulot maatalousyhtymän veroilmoituksessa 2Y, tosin eri kohdassa kuin aiemmin.
Maa- ja metsätalouden harjoittajille ei enää paperista muistutusta veroilmoittamisesta
Maatalouden ja metsätalouden harjoittajat eivät enää saa Verohallinnolta paperista ohjauskirjettä veroilmoittamisesta. Näin vähennetään paperipostin määrää ja pienennetään kuluja.
Maatalouden ja metsätalouden veroilmoitus pitää siis antaa oma-aloitteisesti määräpäivään mennessä esimerkiksi OmaVerossa.
Ohjauskirjeen saavat postitse kuolinpesät ja ne maatalous- ja metsäyhtymät, joilla ei ole käytössään sähköistä veropostia. Lisäksi Verohallinto lähettää ennen määräpäivää tekstiviestimuistutuksen asiakkaille, joiden puhelinnumero on Verohallinnon tiedossa ja joiden veroilmoitus ei ole vielä saapunut.
Huolehdi Suomi.fi-valtuudet kuntoon ajoissa
Kirjanpitäjä tai muu asianhoitaja voi antaa veroilmoituksen sähköisesti toisen puolesta, kun hän on saanut Suomi.fi-valtuuden veroasioiden hoitoa varten. Tarkista Suomi.fi:n Valtuudet-palvelusta, että valtuudet ovat ajan tasalla.
Jos esimerkiksi tilitoimisto ei ole vielä saanut asiakkaalta Suomi.fi-valtuutta sähköiseen asiointiin, tilitoimisto ehtii hyvin tehdä valtuuspyynnön Suomi.fi:ssä ja saada valtuuden kuntoon ennen veroilmoitusten määräpäiviä.
Yrittäjät, maataloudenharjoittajat ja metsätaloudenharjoittajat voivat myös itse antaa valtuuden haluamalleen asianhoitajalle. Yhtymän osakkaat voivat antaa valtuuden yhdessä esimerkiksi yhdelle osakkaalle. Tukea valtuuden antamiseen saa uudistetuista ja yksityiskohtaisista ohjeista vero.fi:ssä.
Elinkeinotoiminnan, maa- ja metsätalouden sekä yhtymien veroilmoitusten määräpäivät
2.3.2026
- Metsätalouden veroilmoitus 2C, jos harjoitat vain metsätaloutta. Sama määräpäivä koskee metsäyhtymiä.
- Maatalousyhtymien veroilmoitus 2Y
- Arvonlisäveroilmoitus ja arvonlisäveron maksu, jos verokautesi on vuosi
- Maatalouden energiatuotteen valmisteveron palautushakemus
1.4.2026
- Liikkeen- ja ammatinharjoittajien veroilmoitus 5
- Maatalouden veroilmoitus 2
- Maataloudenharjoittajat sekä liikkeen- ja ammatinharjoittajat palauttavat kaikki tuloveroilmoituksensa, myös esitäytetyn veroilmoituksen 1.4.2026 Sama koskee puolisoiden esitäytettyä veroilmoitusta.
- Elinkeinoyhtymien veroilmoitus 6A
Lisätietoa veroilmoituksista