Professori Martti Koskenniemi väittää, että Yhdysvallat murenee ja sen imperiumi luhistuu. Myös USA-tutkijat näkevät merkkejä valta-aseman rapautumisesta.

Donald Trump seisoo Yhdysvaltain lippujen edessä ja osoittaa sormellaan kohti katsojaa.

Avaa kuvien katselu

Presidentti Donald Trump poistumassa Trump-Kennedy Center -konserttitalosta Washingtonissa tammikuussa. Kuva: Daniel Torok / AOP

Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori, akateemikko Martti Koskenniemi esitti eilen tiistaina karun arvion Yhdysvaltain kehityksestä Donald Trumpin johdolla. Koskenniemen mukaan Yhdysvallat murenee hiljaa sisälle päin.

– Olemme todistamassa Yhdysvaltain imperiumin vähittäistä luhistumista, Koskenniemi sanoi Ylen Politiikkaradion haastattelussa.

Myös Yhdysvaltoihin erikoistuneet tutkijat löytävät merkkejä Yhdysvaltain valta-aseman rapautumisesta niin maan sisältä kuin ulkopolitiikastakin.

– Tietyillä edellytyksillä Yhdysvaltain demokratia saattaa murentua, sanoi Pohjois-Amerikan tutkimuksen vanhempi yliopistonlehtori Rani-Henrik Andersson Helsingin yliopistosta.

Hän kiinnittää huomiota oikeuslaitoksen riippumattomuuteen. Jos hallinto ja presidentti eivät noudata lakeja, asian ratkaisee korkein oikeus.

– Korkein oikeus on tällä hetkellä kumileimasin Trumpin politiikalle. Silloin se ei ole enää riippumaton, Andersson sanoi Politiikkaradiossa keskiviikkona.

Hän näkee uhkakuvana sen, että korkein oikeus ei halua tai kykene varmistamaan, että lakeja noudatetaan.

– Silloin ollaan oikeasti pulassa, Andersson sanoi.

Tällainen tilanne voi tulla vastaan esimerkiksi marraskuussa järjestettävissä kongressivaaleissa, jos hävinnyt osapuoli ei tunnusta tappiotaan.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén puolestaan näkee merkkejä Yhdysvaltain aseman rapautumisesta Trumpin noudattamassa ulkopolitiikassa. Toisen maailmansodan jälkeen rakennettu maailmanjärjestys oli Yhdysvaltain kannalta edullinen, Lindén sanoi Politiikkaradiossa.

– Trump omilla toimillaan koko ajan edesauttaa sen murenemista. Hän tekee myyräntyötä Yhdysvaltain kansainvälisen vallan tuhoamiseksi, Lindén sanoi.

Käytännössä tämä tapahtuu esimerkiksi sotilasliitto Naton ja muiden liittolaissuhteiden asemaa kyseenalaistamalla, ja luopumalla erilaisista pehmeän vallan välineistä, kuten kehitysavusta.

– Hän käytännössä koko ajan tuhoaa Yhdysvaltain johtoasemaa maailmanjärjestyksessä ja edesauttaa sitä, että se romahtaa, Lindén sanoi.

Tilalle nousee uudenlainen järjestys, joka ei ole Yhdysvaltain näkökulmasta läheskään yhtä edullinen kuin toisen maailmansodan jälkeinen järjestelmä.