Onnettomuus tapahtui Kangasalan ja Oriveden välisellä tieosuudella.
Aamulehti
Kangasalla tiellä 58 eli Ponsantiellä tapahtui keskiviikkona iltapäivällä henkilöauton ulosajo, jonka vuoksi yksi ajokaista oli suljettu liikenteeltä. Onnettomuuspaikka oli Järvikulmantien risteyksen tienoilla.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan autossa oli kuljettaja yksin. Ensihoito tarkasti kuljettajan onnettomuuspaikalla. Henkilövahinkoja ei sattunut. Auto kärsi pieniä peltivaurioita.
Pelastuslaitos ohjasi paikalla liikennettä hetken aikaa. Hälytys onnettomuudesta tuli ennen puolta kolmea iltapäivällä, ja kaista avattiin liikenteelle kolmen aikaan iltapäivällä.
Tämä oli päivittyvä uutinen.