Lemmy Kilmister, David Bowie ja Alan Rickman kuolivat muutaman viikon sisällä toisistaan 10 vuotta sitten.

Kymmenen vuotta sitten viihdemaailma täyttyi suru-uutisista, kun kolme kansainvälistä tähteä Lemmy Kilmister, David Bowie ja Alan Rickman kuolivat vain viikkojen sisällä toisistaan. Yhtäläisyyksiä oli monia. Englantilaistaiteilijat olivat lähes samanikäisiä ja syntyneet reilun vuoden sisällä toisistaan. Heistä jokainen sairasti tahollaan syöpää. Bowie ja Rickman kuvattiin viimeistä kertaa julkisuudessa samana päivänä, eri puolilla maailmaa.

Kaksi päivää diagnoosista

Englantilaisen Motörhead-rock-yhtyeen perustajajäsen, laulunkirjoittaja ja laulaja-basisti Lemmy Kilmister menehtyi kolmikosta ensimmäisenä, 28. joulukuuta 2015. Muusikko oli täyttänyt 70 vuotta vain neljä päivää aiemmin jouluaattona.

Lemmy Kilmister kuoli vain kaksi päivää syöpädiagnoosinsa jälkeen. AOP

Lemmy oli kuullut sairastavansa aggressiivista syöpää vain kaksi päivää ennen kuolemaansa, BBC uutisoi kuoleman aikaan. TMZ uutisoi myöhemmin, että viralliseksi kuolinsyyksi oli kirjattu eturauhassyöpä ja sydämen vajaatoiminta.

Motörheadin entinen manageri Todd Singerman kertoi hiljattain Metal Hammerin haastattelussa, että Lemmy otti kuoleman vastaan selkä suorassa. Syöpädiagnoosi jälkeen Lemmyn kotiin tuotiin hänen suosikkipelikoneensa, jota pelaten hän vietti elämänsä viimeiset hetket. Lemmy kuoli nukkuessaan 17 päivää viimeisen konserttiesiintymisensä jälkeen.

17 päivää viimeisen esiintymisensä jälkeen kuoli myös Ozzy Osbourne, yhdeksän ja puoli vuotta myöhemmin. Osbourne oli 76-vuotias.

Motörhead lopetti toimintansa Lemmy Kilmisterin kuoltua. Yksi yhtyeen viimeisistä esiintymisistä oli Helsingissä 6. joulukuuta 2015, kolme viikkoa ennen laulajan kuolemaa. AOP

Lemmyn ruumis tuhkattiin. Tuhkia laitettiin luotien sisälle. Luodeista tehtyjä koruja jaettiin muusikon ystäville. Muun muassa suomalaismuusikko Michael Monroella on hallussaan luoti, jonka sisällä on osa Lemmy Kilmisteriä.

Ei kertonut

Toisen tähtimuusikon kuolemasta uutisoitiin alle kaksi viikkoa myöhemmin. David Bowie kuoli 10. tammikuuta 2016 kaksi päivää sen jälkeen, kun hän oli julkaissut viimeiseksi jääneen Blackstar-albuminsa 69-vuotissyntymäpäivänään.

David Bowie oli yksi aikamme merkittävimmistä muusikoista. AOP

Bowie oli sairastanut puolentoista vuoden ajan maksasyöpää, tuottajaystävä Brian Eno kertoi The Independentille. Bowie ei ollut hiiskunut diagnoosistaan julkisuuteen, ja kuolinuutinen tuli monelle suurena järkytyksenä. Edes kaikki Bowien kanssa työskennelleet ihmiset eivät tienneet, että muusikko oli vakavasti sairas ja kävi läpi syöpähoitoja. Kuvatessaan musiikkivideota Lazarus-kappaleeseensa Bowie sai tietää, että hänen syöpänsä on parantumaton. Hän kuoli kolme kuukautta myöhemmin.

Bowie työskenteli viimeisiin päiviinsä saakka. Joulukuussa 2015 Bowie osallistui yhdessä Ivo van Hoven kanssa kirjoittamansa Lazarus-musikaalin ensi-iltaan New Yorkissa. Tämä jäi Bowien viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi.

David Bowie edusti viimeistä kertaa julkisuudessa 7. joulukuuta 2015 Lazarus-musikaalinsa ensi-illassa. Tuolloin hän jo tiesi, että vakava sairaus veisi hänen henkensä. AOP

Englantilaissyntyinen muusikko kuoli kotonaan New Yorkissa. Hänelle ei järjestetty hautajaisia, People kertoo. Bowien ruumis tuhkattiin ja tuhkat ripoteltiin testamentin toiveiden mukaan Balille osana buddhalaista rituaalia.

Sairaus oli järkytys

14. tammikuuta 2016 tuli kolmas suuri suru-uutinen, kun brittinäyttelijä Alan Rickman kuoli niin ikään 69-vuotiaana. Rickman olisi täyttänyt 70 vuotta saman vuoden helmikuussa.

Alan Rickman oli sairastanut syövän jo kertaalleen aiemmin elämässään. AOP

Rickman kuoli haimasyöpään. Hän oli saanut diagnoosin puoli vuotta aiemmin. Independentin mukaan syöpä oli löydetty edeltävänä kesänä, kun Rickman oli saanut lievän aivoinfarktin.

Bowien tavoin Rickman ei kertonut sairaudestaan julkisuuteen. Syöpädiagnoosista tiesivät vain hänen läheisimmät perheenjäsenet ja ystävät.

Rickmanin pitkäaikainen puoliso Rima Horton on Rickmanin kuoleman jälkeen tehnyt hyväntekeväisyystyötä haimasyöpätietoisuuden lisäämiseksi. Horton kertoi hiljattain Independentille liittyneensä mukaan hyväntekeväisyysjärjestön toimintaan Rickmanin kuoleman jälkeen, jotta kenenkään muun ei tarvitsisi kokea samanlaista kuolemaa.

Rickman oli jo aiemmin elämässään sairastunut aggressiiviseen eturauhassyöpään vuonna 2005. Rickman kävi läpi syöpähoitoja juuri ennen Harry Potter ja Feeniksin kilta -elokuvan kuvauksia.

Kuolemaan johtanut syöpädiagnoosi oli Hortonin mukaan suuri järkytys, sillä he eivät olleet osanneet epäillä, että Rickmanin oireet, kuten selkäkipu ja vatsaongelmat, olisivat johtuneet syövästä.

Alan Rickman kuvattiin viimeisen kerran julkisuudessa 7. joulukuuta 2015 Lontoossa. Kuusi viikkoa myöhemmin hän oli kuollut. AOP

Rickmanin viimeinen elokuvarooli ilmestyi hänen kuolemansa jälkeen. Rickmanin ääntä kuultiin vuonna 2016 ilmestyneessä Liisan seikkailut peilimaassa -elokuvassa. Rickman oli ehtinyt tehdä osuutensa ennen kuolemaansa. Elokuva omistettiin hänen muistolleen.