Miehen suunnitelma paljastui turvatarkastuksen aikana.

Tapaus sattui Teneriffan lentoasemalla. Kuvituskuva. All over press

80-vuotias mies yritti ottaa kuolleen vaimonsa mukaan lennolle Teneriffan eteläisellä lentoasemalla, uutisoi Canarian Weekly.

Nainen oli aseteltu pyörätuoliin. Miehen suunnitelma paljastui kuitenkin turvatarkastuksen aikana, vaikka aluksi mikään ei ollut herättänyt epäilyksiä.

Vasta pariskunnan kuljettua metallinpaljastimen läpi turvatarkastaja huomasi, ettei nainen reagoinut mihinkään. Kun turvatarkastaja lopulta tarttui naisen käteen, havaitsi hän tämän olevan kylmä eikä hengittävän.

80-vuotias kertoi henkilökunnalle vaimonsa kuolleen vain muutamia tunteja aiemmin, miehen mukaan lentoaseman tiloissa. Hänet otettiin kiinni tapahtumapaikalla. Mediatietojen mukaan hän kuitenkin teki yhteistyötä poliisin kanssa.

Tutkinta naisen kuolinsyystä ja siitä, onko miestä syytä epäillä rikoksesta, on edelleen käynnissä.