Trump kertoi tietojensa olevan luotettavasta lähteestä, mutta ei tarkentanut enempää, mistä tiedot olivat peräisin.

14.1. 23:03•Päivitetty 14.1. 23:20

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan hänelle on kerrottu, että tappaminen Iranissa olisi loppumassa. Trump kertoi asiasta tänään Valkoisessa talossa järjestetyssä allekirjoitusseremoniassa.

– Meille on kerrottu, että tappaminen Iranissa on loppumassa. Se on loppunut, loppumassa. Suunnitelmissa ei ole teloituksia tai teloitusta, Trump sanoi.

– Näin minulle on kerrottu luotettavasta lähteestä. Saamme tietää, mitä tapahtuu, hän jatkoi.

Trump ei tarkentanut enempää, mistä hänen saamansa tiedot olivat peräisin.

Trump sanoi aiemmin, että Yhdysvallat reagoisi vahvasti, jos Iran alkaa teloittaa mielenosoittajia.

Trumpin mukaan he olisivat erittäin huolestuneita, jos teloituksia toteutettaisiin.

Iranin ulkoministeri kertoi Fox News -kanavan haastattelussa, että levottomuudet Iranissa ovat hiipumassa.

– Terroristien kolme päivää jatkuneiden toimien jälkeen tilanne on nyt tyyni. Meillä on täysi hallinta, Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi sanoi.

Lähde: AFP