LONTOO Länsiliittouma on käytännössä murentunut, eikä paluuta vanhaan ole. Näin arvioi arvostetun Chatham House -ajatushautomon johtaja Bronwen Maddox vuosittaisessa maailman tilaa luotaavassa puheessaan Lontoossa.

– Olemme ajautuneet maailmaan, jossa säännöt on revitty rikki, ja sillä on valtava taloudellinen ja inhimillinen hinta, Maddox kuvasi hyytävässä puheessaan tiistai-iltana.

Käytännössä sääntöpohjainen järjestys ja liittoumat ovat kriisissä. Yhdysvaltain instituutiot horjuvat presidentin ylilyöntien takia. Oikeuslaitos ei pysy perässä, kun Trump allekirjoittaa uusia asetuksia kynä sauhuten.

– Maailman tunnetuimman perustuslain on osoitettu olevan vain sanoja, jos presidentti ei kunnioita niitä, hän sanoo.

Maddox totesi, että maailma ei palaa enää entiselleen.

– Maailman pitää lähteä siitä, että suuri osa Trumpin teoista jää pysyviksi. Ne eivät palaa entiselleen, koska ne ovat monen amerikkalaisen tahto, ja luottamus on mennyttä, hän pohti.

Grönlanti pakotti Eurooppaa toimimaan

Hänen mukaansa Yhdysvaltojen liittolaisten on nyt pohdittava jotain ennenkuulumatonta: puolustautumista Yhdysvaltoja vastaan, niin kaupan kuin turvallisuuden saralla. Maailmassa on nyt kaksi kilpailevaa supervaltaa. Konflikti niiden eli Yhdysvaltain ja Kiinan välillä ei ole mahdoton.

Maddox arvostelee EU:ta yhtenäisyyden ja päätöksentekokyvyn puutteesta. EU ei ole rohkeasti puolustanut arvojaan eikä tehnyt tärkeitä päätöksiä, vaikka se on talousmahti. Maddoxista on selvää, miksi Eurooppa ei tuominnut heti yksimielisesti Trumpia Grönlannin valtaamisen uhkailusta.

– EU ei halua vaarantaa kauppaa Yhdysvaltojen kanssa eikä Yhdysvaltojen apua Ukrainalle, hän sanoi.

Chatham House -ajatushautomon johtaja Bronwen Maddox katsoo Euroopan epäonnistuneen monessa asiassa.

Hyökkäys Venezuelaan ja Grönlannin uhkailu kannustavat muita valtioita kokeilemaan, miten pitkälle ilman seuraamuksia pääsee, Maddox pelkää.

Grönlanti on kuitenkin Maddoxin mukaan ollut joillekin Euroopan maille käännekohta. Päättäjille tuli selväksi, että nyt on pakko alkaa toimia periaatteiden mukaan eikä vain toivoa tilanteen selviävän itsestään.

Maddoxin mukaan Eurooppa voisi pitää periaatteistaan kiinni vahvemmin, jos se investoisi enemmän omaan puolustukseensa ja vahvistaisi talouttaan.

Trump tekee Kiinaa pönkittäviä virheitä

Maddoxin mukaan Donald Trump onkin oikeassa Euroopan tarpeesta kasvattaa puolustusmenoja ja monen Euroopan maan liian suurista hyvinvointikustannuksista. Hän mainitsi näistä Saksan, Ranskan ja Britannian.

Maddoxin mukaan Trump on oikeassa myös äänestäjien suhtautumisesta maahanmuuttoon ja Yhdysvaltain pyrkimykseen ratkaista sotia.

Maddoxin mukaan Trump tekee kuitenkin monia Yhdysvaltoja heikentäviä, vakavia virheitä. Ne kiihdyttävät Yhdysvaltain vallan menetystä Kiinalle.

– Ensimmäinen virhe on uskoa, että Yhdysvallat menestyy romuttamalla maailman, jota se on auttanut rakentamaan. Hän on luultavasti väärässä tullien taloudellisten vaikutusten suhteen, Maddox listaa.

Bronwen Maddox istuu tuolissa lavalla.

Avaa kuvien katselu

Chatham House -ajatushautomon johtaja Bronwen Maddox sanoi, että Yhdysvalloilla ei ole koskaan ollut nyky-Kiinan kaltaista kilpailijaa. Se kilpailee vähintäänkin tasaväkisesti muun muassa teknologiassa, uusiutuvassa energiassa ja lääketeollisuudessa. Kuva: AOP

Trump on ajanut monet maat lähemmäs Kiina tariffeillaan. Myös päätös luopua presidentti Joe Bidenin 400 miljardin dollarin vihreän teknologian investoinnista antoi Kiinalle etulyöntiaseman nopeasti kasvavilla vihreiden teknologioiden markkinoilla.

Maddox sanoo, että Kiinan ulkoministeri on suuntaamassa vierailulle Afrikan maihin, joista Trump on vetänyt pois kehitysapua.

Trump ei onnistu kosimaan Venäjää

Hänen mukaansa Trump on myös väärässä, jos hän luulee saavansa Venäjän pois Kiinan vaikutuspiiristä.

– Venäjä on liian riippuvainen Kiinasta, eikä Kiina halua luopua kontrollista.

Maddoxin mukaan Trumpin kohtaloksi voi koitua markkinat, jotka eivät suostuisi enää lainaamaan rahaa ainakaan halvoilla koroilla, jos ne menettävät luottamuksensa Yhdysvaltain instituutioihin. Esimerkkinä tästä on keskuspankin pääjohtajan rikostutkinta, jota monet markkinatoimijat ällistelevät.

Amerikkalaisten elinkustannusten nousu voi kääntyä Trumpia vastaan välivaaleissa myöhemmin tänä vuonna.

Maddox neuvoo maailman maita suojelemaan kansainvälisiä järjestöjä, kuten YK:ta, sekä kansainvälistä rikostuomioistuinta, vaikka Yhdysvallat ja Kiina eivät niitä suosisikaan.