Ei liene liioittelua sanoa, että piskuinen Donut Lab on ollut reilun viikon ajan Suomen puhutuin yritys. Vuoden alussa se oli sitä myös Las Vegasissa järjestetyillä maailman suurimmilla kuluttajaelektroniikan messuilla.

Donut Lab kertoi CES-messuilla kehittäneensä ensimmäisenä kiinteän olomuodon akun, joka on kaiken lisäksi valmis tuotantoon. Akku istutetaan ensimmäisenä emoyhtiö Vergen uuteen sähkömoottoripyörään. Ne ovat jo tilattavissa.

Kiinteitä akkurakenteita ovat kehitelleet jo pitkään maailman suurimmat teknologiayhtiöt, mutta läpimurtoa ei ole nähty. Nyt sellaisen väittää tehneensä pieni suomalaispaja. Ymmärrettävästi yrityksen väitteisiin on suhtauduttu epäillen.

Mahdollisella akkuteknologian vallankumouksella olisi kaiken järjen mukaan järisyttäviä vaikutuksia myös Saloon. Kaupungin suurimpiin työnantajiin kuuluu ajoneuvojen akkuihin keskittynyt, hiljattain valtion haltuun päätynyt Ioncor. Se on entinen Valmet Automotiven akkutehdas, joka eriytettiin autotehtaasta muutama vuosi sitten.

Jos Donut Labin tuote on totta, Iot Parkin tehtaalla on syytä huoleen. Ioncor on keskittynyt kehittämään teknologiaa, joka uhkaisi vanhentua kertaheitolla. Donut Lab tekisi sähköauton akusta käytännössä ikuisen. Pitkät latausajatkin jäisivät historiaan.

Koko akkuteollisuus ei tietenkään muutu kertaheitolla. Ioncor on etsinyt markkinoita esimerkiksi työkoneiden puolelta. Rinnakkaisille teknologioille on varmasti kysyntää jatkossakin. Alan pelimerkit menevät kuitenkin uusjakoon.

Salkkari pyysi Ioncorilta haastattelua akkualan suuresta puheenaiheesta, mutta yritys kieltäytyi. Se kertoi olevansa uudesta innovaatiosta mediatietojen varassa.

Tiettävästi Ioncorin edustaja on kuitenkin käynyt Las Vegasin messuilla. Olisi ihme, jos tämä ei olisi käynyt samalla nuuskimassa tapahtuman kiinnostavinta tuotetta. On selvää, että mullistava uutuus on saanut vipinää Ioncorin palaverihuoneisiin.

Donut Lab on ilmoittanut aikovansa pitää ihmeakkujensa valmistuksen omissa käsissään. Sillä ei ole kuitenkaan riittäviä tuotantotiloja. Olisi kovin luonnollista, jos kaksi suomalaista akkualan toimijaa olisivat käyneet ainakin keskusteluja yhteistyöstä.

Jos edes osa Donut Labin lupauksista toteutuu, sähköisen liikkumisen maailmassa on luvassa äärimmäisen kiinnostava vuosi.