Liikenne|Lumisade, pöllyävä lumi ja jäiset tienpinnat heikentävät ajokeliä torstaina.
Fintraffic on antanut varoituksen huonosta ajokelistä laajalti Suomen länsiosiin. Varoitus ulottuu Uudeltamaalta Keski-Pohjanmaalle asti.
Varoituksen mukaan ajokeli on huono tai muuttumassa aamun aikana huonoksi lumisateen, pöllyävän lumen ja jäisten tienpintojen takia.
Myös Ilmatieteen laitos kertoo ajokelin olevan Uudellamaalla huono jäätävän tihkusateen, lumisateen ja sään lauhtumisen takia.
Pääkaupunkiseudulla lumisateen odotetaan alkavan aamulla kello 8–9 aikoihin.
Eniten lunta on odotettavissa aamuruuhkan aikana ja sen jälkeen aamupäivällä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen. Vielä iltapäivälläkin lunta voi sataa ajoittain.
Autoilijoiden kannattaa varautua lumen pöllyämiseen kohtalaisen tuulen ja pakkasen takia, Parviainen kertoo.
Sadealue on jo saapunut Suomen länsirannikolle ja liikkuu kohti sisämaata. Suomen lounaisrannikolle odotetaan satavan päivän aikana yli viisi senttiä lunta. Pääkaupunkiseudulla lumikertymä jää muutamiin sentteihin.