Perinnöt ovat Suomessa verrattain pieniä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 peräti puolet perinnönsaajista sai perintöosuuden, joka oli alle 15 300 euroa. Perinnön saajista vain 42,6 prosenttia maksoi perintöveroa eli perinnöt jäivät isolta osin alle 20 000 euron.

Tilastokeskuksen mukaan perintöosuuksia sai vuonna 2022 yhteensä 162 000 henkilöä, mikä vastaa kolmea prosenttia Suomen asuntoväestöstä. Lähes puolet perinnönsaajista (47,2 %) oli iältään 45–64-vuotiaita, ja juuri tämä ikäryhmä sai keskimäärin suurimmat perintöosuudet. Perintöverojen maksajista puolet maksoi veroa alle 3 000 euroa.

Perinnöt päätyvät Suomessa useimmiten pienituloisille. Suurimmalla osalla perinnönsaajista (61,1 %) oli rahatuloja alle 30 000 euroa vuonna 2021. Tulotaso vaikutti myös perinnön määrään: pienituloisimpien (10 000–19 999 euroa tienaavien) mediaaniperintö oli 10 500 euroa, kun taas suurituloisimpien (vähintään 50 000 euroa tienaavien) mediaani nousi 31 400 euroon.

Vuodesta 2017 lähtien 45–54-vuotiaiden osuus perinnönsaajista on laskenut, kun taas yli 65-vuotiaiden osuus on ollut kasvussa. Yleisimmin perinnönsaajat ovat olleet 55–64-vuotiaita. Alaikäiset ja nuoret saivat perintöjä harvimmin – heidän osuutensa on alle neljä prosenttia.

Perinnönsaajien perintöosuuksien mediaani (euroa) ja osuus perinnönsaajien kokonaislukumäärästä (%) perinnönsaajan käytettävissä olevien rahatulojen mukaan 2022   aab.jpg

Perinnönsaajien lukumäärä iän mukaan 2017–2022, osuus perinnönsaajien kokonaislukumäärästä (%)

aac.jpg

Verotettavia lahjoja 19 700 henkilölle

Vuonna 2022 verotettavia lahjoja sai 19 700 henkilöä (0,4 % asuntoväestöstä).

Verotettavia lahjoja saaneista puolet sai lahjoja alle 30 000 euroa.

Yleisimmin lahjansaajat ovat olleet 35–54-vuotiaita. Vähiten verotettavia lahjoja ovat saaneet 75 vuotta täyttäneet, joiden osuus verotettavia lahjoja saaneista on jäänyt vuosittain alle yhden prosentin.

Puolet verotettavia lahjoja saaneista sai maksettavaksi lahjaveroa alle 2 200 euroa vuonna 2022. Lahjaverojen keskiarvo oli 7 000 euroa.

Outi Airaksinen