Iltalehti kysyi kauppajäteiltä, onko lihahyllyille tulossa muutoksia Mercosur-sopimuksen myötä.


Kuvituskuva. Tuuli Lindgren
EU:ssa sovun saavuttaneen Mercosur-vapaakauppasopimuksen vaikutukset voivat näkyä suomalaiskauppojen hyllyillä kuluvana vuonna.
Mercosur avaa Brasilian, Argentiinan, Paraguayn ja Uruguayn markkinat ja poistaa tullit 90-prosenttisesti. Iltalehti kertoi tiistaina, että Etelä-Amerikasta voisi saapua Suomeen erityisesti halpaa naudanlihaa.
Kysyimme nyt isoimmilta päivittäistavarakauppaketjuilta, onko lihahyllyjen valikoimiin tulossa muutoksia sopimuksen myötä.
S-ryhmästä viestitään Iltalehdelle, että ketjun tavoitteena on pitää myydyn lihan kotimaisuusaste korkeana tulevaisuudessakin.
– Myymämme lihan kotimaisuusaste on yli 90 prosenttia, jauhelihassa 100, sanoo SOK:n tuoteryhmäjohtaja Heidi Salmi sähköpostivastauksessaan.
S-ryhmällä on toistaiseksi valikoimissaan vain yksittäisiä tuotteita Etelä-Amerikasta. Salmen mukaan valikoimat kuitenkin elävät jatkuvasti, ja ketju pyrkii vastaamaan asiakastarpeisiin kattavasti.
– Tehtävänämme on omilla toimenpiteillä varmistaa, että asiakkaillemme on tarjolla monipuolinen tarjonta jatkossakin.
Kesko ja Lidl vastaavat
Keskosta viestitään Iltalehdelle, ettei ketju ole toistaiseksi käsitellyt Mercosur-sopimuksen mahdollisia vaikutuksia valikoimiin.
– Kotimaisuus on erityisesti lihassa asiakkaillemme tärkeä valintakriteeri, ja myös meille Keskossa arvovalinta, kertoo Keskon osto- ja myyntijohtaja Carita Rissanen sähköpostitse.
Rissasen mukaan ulkomaisen lihan osuus Keskon valikoimasta on yleisesti hyvin pieni.
– Olemme esimerkiksi linjanneet, että kaikki omien merkkiemme tuorelihatuotteet ovat aina sataprosenttisesti kotimaisia.
Lidlin mukaan mahdollisia vaikutuksia on liian varhaista kommentoida.
– Kuten varmaan jo tiedätkin, jos EU-hyväksyntä saadaan suunnitellusti maaliin, voi kauppasopimus tulla voimaan ja yritysten hyödynnettäväksi vuoden 2026 loppupuolella, Lidlin viestinnästä kerrotaan.
Hintavaikutukset
Iltalehti uutisoi tiistaina, että Mercosur-vapaakauppasopimus voi vaikuttaa naudanlihan hintaan jo ensi viikolla.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) liha-asiantuntija Juho Kyntäjä kertoi Iltalehdelle, että Etelä-Amerikasta mahdollisesti kasvava lihan tuonti osuu erityisesti naudanlihaan.
– Sanotaan näin, että sillä on potentiaalia vaikuttaa kielteisesti Suomen lihamarkkinoihin tuottajien kannalta. Mutta se, kuinka tämä toteutuu, on tietysti vielä monesta asiasta kiinni, Kyntäjä ennakoi.
S-ryhmä ei kommentoi tulevaa hintakehitystä vedoten kilpailulainsäädäntöön.
– Yleisesti ottaen hinnoitteluun vaikuttaa aina moni eri asia, kuten ostohinta ja markkinatilanne, Heidi Salmi sanoo.
Myöskään Kesko ja Lidl eivät vastanneet kysymyksiin mahdollisista hintavaikutuksista.