Musiikillisesti Kuolleen naisen kengät on ajattoman tyylikkään iskelmän keinoin soljuva unenomainen matka, jossa haamut puhuvat ranskaa, rummut tavoittevat hip hop -biittejä ja laulajan huulilta kantautuu rakeinen elokuvasävelmä. Vihellys on aina vaaran merkki: kohta tapahtuu jotakin.
Inginmaa koki pari vuotta sitten vakavan diagnoosin josta selvisi säikähdyksellä, mutta se herätti miettimään oman elämän rajallisuutta.
– Meidän on hyvä muistaa kuolevaisuutemme, jotta osaamme arvostaa elämää, tätä hetkeä. Kuolleen naisen kengät on ylistyslaulu elämälle, mutta myös kuolemalle. Olemme kulttuurissamme etääntyneet kuolemasta, siitä on tullut tabu, jota vältellään eikä sitä osata kohdata, siitä ei haluta edes puhua. Jokaiselle tulee kuitenkin hetki, jolloin on pakko viheltää peli ainakin hetkeksi poikki ja hyväksyä oman ja muiden ihmisten elämän rajallisuus, Inginmaa toteaa.
Inginmaan ja kappaleeseen lyriikat kirjoittaneen kirjailija-taiteilija Rosa Liksomin yhteys ja yhteistyö juontaa juurensa kymmenen vuoden taakse, kun Liksom näki Inginmaan esiintyvän ja vaikuttui. Vuosien varrella kaksikko on tavannut Inginmaan keikoilla ja viritellyt yhteistyötä. Inginmaa lähetti Liksomille viime kesänä kaksi valmista Pekka Laineen kanssa sävellettyä kappaletta, joista molemmista puuttui teksti. Albumilla tullaan kuulemaan Kuolleen naisen kengät -biisin lisäksi Liksomin sanoittama Sulautuminen.
– Rosan kannustavat sanat ovat tuntuneet tosi hyvältä ja samaan aikaan hämmentäviltä, koska olen itse aina ihaillut häntä kirjailijana ja taiteen tekijänä. Nyt oli oikea aika yhteistyölle: Sanoittajan rooli hänen omassa Liksom Lux -yhtyeessään innosti Rosaa kirjoittamaan lauluntekstejä myös minulle, Inginmaa kertoo.
– On ollut upeaa seurata, kuinka Annan lavakarisma laulujen tulkitsijana on kehittynyt, ja tutustua hänen koko persoonallisuuteensa, Rosa Liksom puolestaan hehkuttaa.
Inginmaa on uransa varrella tehnyt yhteistyötä ja -keikkoja yli genrerajojen erilaisten muusikkojen kuten Kauko Röyhkän, Jori Hulkkosen, Jukka Eskolan, Jukka Perkon sekä esimerkiksi The Hypnomen -yhtyeen kanssa.
27. helmikuuta 2026 julkaistava Yhdeksän elämää -albumi on henkilökohtainen, rehellinen mielikuvituksen vapaa leikkikenttä ja läpileikkaus artistin eletystä elämästä, ihmisyyden ristiriitaisuudesta, kaikkeen vaikuttavista ihmistä suuremmista voimista, maagisista aamuöisistä kohtaamisista, vaikeuksien ja epäilysten voittamisesta. Inginmaa toteuttaa tulevalla levyllä pitkäaikaisen unelmansa puhdasverisestä, popmusiikin rehevästä traditiosta ja nykypäivästä ammentavasta kokonaisuudesta. Sävellyksissä voidaan kuulla kaikuja Inginmaata musiikintekijyyteen inspiroineista tekijöistä, esimerkkeinä ranskalainen elokuvasäveltäjä Michel Legrand, kotimainen jazz- ja iskelmäikoni Carola Standertskjöld ja Inginmaan aikalaisista laulaja-lauluntekijöistä esimerkiksi ruotsalainen poplaulaja Lykke Li.
Yhdeksän elämää -albumin tuottaa muun muassa Lyyti– ja Tiisu-yhtyeistä tuttu muusikko-tuottaja Antti Vuorenmaa, joka on soittanut myös J. Karjalaisen, Arpan ja Ursus Factoryn levyillä. Mukana on kokonaan Inginmaan säveltämiä sekä yhdessä Pekka Laineen ja Kyösti Salokorven kanssa kirjoitettuja kappaleita. Teksteistä vastaavat Rosa Liksomin lisäksi laulaja-lauluntekijä Maritta Kuula, Rosita Luu -yhtyeestä tuttu Merita Berg ja Kauko Röyhkä.
Kuolleen naisen kengät -kappaleen tekijätiedot:
Sävellys: Inginmaa, Pekka Laine
Sanoitus: Rosa Liksom
Tuotanto: Antti Vuorenmaa
Äänitys: Väinö Karjalainen
Miksaus/Masterointi: Matias Kiiveri
Laulu: Inginmaa
Kitara: Pekka Laine
Koskettimet: Antti Vuorenmaa
Basso: Ilkka Tuovinen
Rummut: Mooses Kuloniemi
Anna Inginmaa – Kuolleen naisen kengät
Kataloogi: STUPIDO496
ISRC: FITTS2500441
Inginmaa keikoilla alkuvuodesta 2026 seuraavasti:
17.1.2026 Koli: Koli Jazz Festival, Anna Inginmaa Quirtet
Anna Inginmaa tulkitsee jazzyhtyeensä kanssa Nancy Wilsonin Cannonball Adderley -levyn materiaalia suomeksi käännettynä. Käännöksistä vastaa Mari Vesala.
Inginmaan Yhdeksän elämää -popalbumin julkistuskeikat:
11.3.2026 INGINMAA: G Livelab, Helsinki
https://glivelab.fi/events/68c3cf97d97cbb14aa37e537/
12.3.2026 INGINMAA: G Livelab, Tampere
https://glivelab.fi/tampere/events/inginmaa-levynjulkkarit-68d4f33e76ccd57f634ea352/
27.3.2026 INGINMAA: Espoo, Kannusali
https://www.lippu.fi/event/inginmaa-kannusali-20755139/
INGINMAA-soolokeikat myy:
Jarmo Korpi/Stupido Records & Booking
+358 (0)50 337 1770