Entinen huippujääkiekkoilija Jere Karalahti on saanut syytteet yhteensä kolmesta huumerikoksesta. Hän kiistää syyllistyneensä huumerikoksiin.

Jere Karalahti oikeudessa.

Avaa kuvien katselu

Jere Karalahti kuvattiin vangitsemisoikeudenkäynnissä 10. lokakuuta. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

15:37•Päivitetty 15:56

Yle uutisoi lokakuun alussa, että Jere Karalahti vangittiin epäiltynä törkeästä huumerikoksesta.

Syyttäjä on nyt nostanut syytteet Karalahtea vastaan.

Helsingin käräjäoikeudesta saadun tiedon mukaan Karalahti sai syytteet kolmesta huumerikoksesta.

Häntä syytetään kahdesta törkeästä huumerikoksesta ja yhdestä perusmuotoisesta huumerikoksesta.

Syytteiden mukaan törkeät huumerikokset ovat tapahtuneet Helsingissä 1.7.–29.9.2025 ja perusmuotoinen huumerikos 7.7.–29.9.2025.

Yhteensä 17 epäiltyä

Ilta Sanomien mukaan Karalahden epäillään hankkineen satoja grammoja kokaiinia ja noin kilon verran amfetamiinia sekä levittäneen kyseisiä huumeita.

Karalahden asianajaja on aiemmin todennut, että Karalahti kiistää syyllistyneensä huumerikoksiin.

Karalahti on syytettynä laajassa huumerikosvyyhdissä, jossa on yhteensä 17 epäiltyä.

Muita vyyhdin henkilöitä syytetään myös huumerikoksista sekä esimerkiksi ryöstöstä, rahanpesurikoksista ja lievästä ampuma-aserikoksesta.

Karalahti vangittiin sisi lokakuun alussa.

Hän on vaatinut useita kertoja vapaaksi pääsyä tutkintavankeudesta, mutta käräjäoikeus ei ole siihen suostunut.

Helsingin käräjäoikeus ei ole vielä määrännyt oikeudenkäyntipäivää, mutta lain mukaan huumerikosten käsittelyn tulee alkaa kahden viikon kuluessa syytteiden nostamisesta.

Helsingin käräjäoikeus.

Avaa kuvien katselu

Jere Karalahden huumesyytteitä käsitellään pian Helsingin käräjäoikeudessa. Kuva: Dan Gustafsson / YleKaralahti edusti Suomea useissa arvokisoissa

Jere Karalahti on pelannut urallaan Suomen maajoukkueessa, NHL:ssä, KHL:ssä ja SM-liigassa.

Karalahti edusti uransa aikana Suomea useissa arvokisoissa.

Hän saavutti urallaan kolme MM-hopeaa ja yhden pronssin. Hänet on valittu myös kertaalleen MM-kisojen tähdistökentälliseen.

Karalahti oli edellisen kerran julkisuudessa, kun hän osallistui nyrkkeilyotteluun Helsingin jäähallissa syyskuun 27. päivä.

Karalahti nyrkkeili ex-kehonrakentaja ja somepersoona Matias Niemeä vastaan. Karalahti hävisi ottelun.

Karalahti on tuomittu aiemmin huumerikoksesta

Karalahti on tuomittu aiemmin huumerikoksesta.

Helsingin hovioikeus tuomitsi Karalahden vuonna 2007 heinäkuussa. Karalahden katsottiin hankkineen amfetamiinia Virosta 10 000 eurolla. Hän syyllistyi myös avunantoon törkeään huumausainerikokseen.

Karalahti tuomittiin tuolloin yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Karalahti on tuomittu myös vuonna 2008 huumausaineen käyttörikoksesta.

Karalahti on myöntänyt itse, että hänellä oli vakava päihdeongelma 2000-luvun alussa.

Jere Karalahdesta julkaistiin kirja vuonna 2017. Kirjan mukaan Karalahden päihdekokeilut alkoivat teini-iässä, mutta pahin tilanne oli 2000-luvun alkuvuosina.