Kyseessä on rajavartioston mukaan harvinainen, muttei ennenkuulumaton tapahtuma.

Matkailijoita Rovaniemen lentoasemalla.

Avaa kuvien katselu

Maahan saapuneille venäläisturisteille määrättiin myös maahantulokieltoa. Kuvituskuva. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Lapin lentoasemille saapui joulun aikaan viisi venäläisturistia, joiden maahanpääsy evättiin. Turisteista kolme laskeutui Rovaniemelle ennen joulua ja kaksi Kittilään joulun jälkeen.

Lapin rajavartiosto eväsi turistien maahanpääsyn, koska kyse oli venäläisten ei-välttämättömässä tarkoituksessa tapahtuneesta matkustamisesta Suomeen. Matkustamista on rajoitettu valtioneuvoston päätöksellä.

Lapin rajavartioston rajatarkastusupseeri Tommi Tiilikaisen mukaan kyseessä on harvinainen tapahtuma. Onhan itäraja ollut kiinni jo yli kaksi vuotta. Kyseiset viisi tapausta olivat viime vuoden ainoat.

Turvapaikanhakijoita polkupyörillä Nuijamaan rajapuomilla.

Täysin ennenkuulumatonta venäläisturistien käännyttäminen lentokentällä ei kuitenkaan ole. Edellisvuonna tapauksia oli yksi.

– Aikaa on vierähtänyt, niin varmaan tässä ajan myötä on unohtunut, että rajoitukset ovat edelleen voimassa, Tiilikainen arvelee.

Hän ei ota kantaa siihen, olivatko turistit ihmeissään, kun heille kerrottiin, että maahanpääsy evätään.

– Menemättä yksityiskohtiin, niin siinä on yhteisymmärryksessä todettu, etteivät maahantulon edellytykset täyty.

Yksi ehti paluukoneeseen

Tiilikaisen mukaan yksi venäläisturisti ehdittiin laittaa heti takaisin lähtevään koneeseen. Tällaisessa tapauksessa lentoyhtiöllä on velvollisuus kuljettaa henkilö myös takaisin.

Muilta venäläisiltä otettiin matkustusasiakirjat talteen, ja annettiin ilmoittautumisvelvollisuus seuraavalle päivälle paluulentoa varten. Kittilän tapauksissa Hannes-myrsky aiheutti tosin vielä lisäviivästystä lähtöön.

Maahan saapuneille venäläisturisteille määrättiin myös maahantulokieltoa.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.